kissat ja vauva on toimiva kombo

pulleropojat <3

Vauva ja kissat ovat tulleet toimeen paljon paremmin kuin odotin. Jännitin kovasti, mitä mieltä kissat vauvasta ovat ja pelkäsin mustasukkaisuutta, mutta kaikki onkin mennyt paremmin kuin hyvin. Turo eli tämä pullero raitapaita pitää etäisyyden vauvaan, välillä käy vähän nuuhkaisemassa, mutta muuten lähinnä teeskentelee, ettei täällä mitään vauvaa edes ole. Tosin tuosta hoitopöydältä Turon löytää nukkumasta 4/5 kerrasta kun menee vaihtamaan Okolle vaippaa ja ensin saakin suorittaa pienen häätöoperaation. Ylläolevassa kuvassa Turo pitkin hampain suostui siirtymään hoitopöydän vieressä sijaitsevalle hyllylle ja kävi siihen maate.

Hilda sen sijaan on vähän sosiaalisempi ja etenkin aamuisin se tahtoisi hirmuisesti halailla ja puskea Okkoa. Sen kanssa täytyy olla hitusen varovaisempi, kun se usein osoittaa rakkautensa tarpomalla terävillä kynsillä ihmisten päällä, ja luonnollisesti en halua sen rakkaudellaan satuttavan Okkoa. Toisinaan se pesee Okon hiukset, mikä on kyllä varsin kätevää.

mitä sää teet?

Ikäväkseni en kyllä ehdi huomioida kissoja ihan niin paljon kuin ennen lasta, mutta onneksi niitä ei se niin hirveästi haittaa. Ja kunhan Okko kasvaa ja muuttuu vähän omatoimisemmaksi, niin eiköhän noiden kissojenkin kanssa ehdi temmeltää paremmin. Ja voihan nämä yhdistääkin, tänään ajateltiin lähteä valjastelemaan Turon kanssa Okko kantorepussa.

varo ettei kärpäset lennä suuhun!

Viime päivinä otetuissa kuvissa Okolla on hyvin usein suu auki. Pistinpä merkille. Okko on aika hulvaton tyyppi muutenkin, se nauraa nykyään tosi herkästi. Varsinkin isille. Ihan vähän vain olen katkera. Se nauraa, jos sen jalkoja pumppailee ja sanoo samalla BAABAABUUBUU tai sitten jos sitä kutittaa tai jos mölisee kieli ulkona suusta (tätä se usein myös yrittää matkia). Samoin jos Okkoa tanssittaa käsistä, se sanoo HEHEHE. Vauvan nauru on kyllä niin hurmaava ääni, että ärsyttää vähemmän katkonaiset unet ja niskajumit heti kun sitä kuulee.

Okko viihtyy nykyään paremmin lattialla kuin ennen. Se sätkii ja potkii ja ärisee ja mölyää. Vielä se ei ympäri mene kuitenkaan, vaikka kyllä tuo meininki siltä näyttää, että selältä käännytään mahalleen ihan pian. Ylläolevassa kuvassa äiti saattoi ehkä asetella Okon noin päin.

Eilen tuolta levitetyn makuupussin alta vipelsi sokeritoukka. YÄK. Kesä tuo mukanaan kaikki ällöttävät ötökät. Pienenä mietin, että kesä olis jees, jos ei olis ötököitä ja talvi olis jees, jos ei olis lumiauroja (pelkäsin niitä aika hysteerisesti, ötököitä pelkään vieläkin). Huonot puolensa jokaisessa vuodenajassa kaiketi.

Olen tehnyt vaateinventaariota. Nyt on käytössä koot 62 ja 68. Jälkimmäinen yhä enenevissä määrin. Pelkään, että kaikkia vaatteita ei ehditä käyttää ennen kuin ne jää pieniksi. Löysin nimittäin vaatehuoneesta hyllyllisen kokoa 68 lisää. Olin koko ajan ollut siinä käsityksessä, että ne on isompia vaatteita sillä hyllyllä. Hupsis. Ja on muuten harvinaisen typerää, miten joidenkin valmistajien 68 on isompi kuin toisten valmistajien 62! Mun mielestä olisi reilua, että nuo koot olisi jotenkin universaaleja, että jos ostaa jotain kokoa, niin se sitten kanssa olisi sitä. Muutama kiva vaate ehti päälle vain pari kertaa, kun olivat pientä mitoitusta, ja sekös vasta ärsytti.

Ensi viikolla Okko täyttää 4 kuukautta. Vasta kun olin henkisesti sopeutunut tähän kolmeen kuukauteen. 4 kuukautta on kolmasosavuosi. Aika hurjaa. Ei ole enää ihan pikkuinen vauva tuo Okko. Onneksi pieni kuitenkin vielä.

uusi leikki

varpaat

Tänään Okko löysi varpaansa.

kitikitinarinariyhyhyhyy

Sen jälkeen, kun Okko oli kipeänä, sen nukkuminen on ollut paljon parempaa ja se on ollut helpompi saada nukahtamaan niin päivä- kuin yöunillekin. Päivisin se on nukkunut kahdet tai kolmet 2-3 tunnin unet. On ollut sellaisiakin öitä, että on nukuttu jopa kuutta-seitsemää tuntia putkeen. No, kuten arvata saattaa, niin toki se oli vain vaihe ja pahalta näyttää, että tuo hyvän nukkumisen vaihe on nyt mennyt ohitse. Tilalle on tullut semmoista kokopäiväistä yliväsynyttä kitinää ja karjumista, kun päiväunia ei voi nukkua ainakaan semmoista parinkymmenen minuutin pätkää pidempään. Pari päivää on siis mennyt kiljumista, kitinää ja itkuparkua kuunnellessa. Öisinkin on herätty tunnin-parin välein. Että terkkuja zombiemaasta vaan, hohhoijaa.

Vanhat nukutuskonstitkaan eivät oikein tahdo enää tepsiä. Pitäisi kai keksiä uusia. Aikaisemmin vaunuihin lykkäämällä Okon sai aika takuuvarmasti nukahtamaan, mutta eilen se killitti koko lenkin ajan hereillä ja tänään suvaitsi nukkua kokonaiset 15 minuuttia ennen kuin päästiin kotiin. Rappukäytävässä se heräsi, vaikka kovasti toivoin, että saisin sen siirrettyä nukkuvana sisälle asti. No, aina ei voi voittaa. Toinen varma nukutustapa oli lykätä lapsi liinaan tai reppuun ja vähän aikaa kävellä ympäriinsä. Ei toimi enää. On hirmuisen mieltäylentävää haahuilla ympäri kämppää päin naamaa karjuva lapsi köytettynä itseensä kiinni. Suosittelen kokeilemaan.

Tässäpä semmoinen vaihe, joka voisi mieluusti mennä ohitse saman tien. Toki Okko välillä on iloinen ja ihana oma itsensä. Se tuijottelee varpaitaan ja päristelee kuolaa ympäriinsä ja tarttuu kaikkeen tarttumaetäisyydelle ehtivälle (mulla on aika nätit mustelmat käsivarsissa, kun se on tarttunut mun käsipläskeihin ja puristanut kovaa) ja kiljahtelee ihan vaan siitä ilosta, että niin voi tehdä. Se nauraa, kun sitä tanssittaa ja se yrittää jo punkea itsensä istumaan. Ihana vauva. Aina karjumiskonserttien välillä.

Iloinen Okko

Filosofinen Okko

Takatukkainen Okko

lässynlää

Kun itseäni en yöstä erottanut,
jo tunsin sinut minussa

Nyt kun aamu ympäröi meidät
varjelen sinua, valoa varjossani

Kirjoittaja kukalie, 

joskus luomumaitopurkin kyljessä oli tämä

 

tänään

Ollaan Okon kanssa nyt viikonloppu kaksin, Okon isä on Helsingissä huomisiltaan saakka. On oikeastaan ollut aika kivaa, vaikka olenkin mm. pessyt samat pyykit kahdesti, kun en missään välissä ehtinyt niitä ripustaa ensimmäisen kerran jälkeen enkä tosiaan ole mitään ruokaa vaivautunut laittamaan, vaan olen syönyt mikrossa tai uunissa "valmistettavia" eli siis lämmitettäviä ruokia. Niin sitä osaakin paremmin arvostaa sitä aviopuolisoa kun se ei ole täällä. Okolla on ollut vähän semmoinen päiväunivastainen päivä, mistä syystä en ole oikein mitään joutanut tekemään ilman lisäosaa. Kun siis nukkuessaankin Hänen Korkeutensa vaatii heilutusta/hytkytystä tai unet eivät jatku kovinkaan pitkään. Ajattelin nyt kuitenkin vähän kertoa teille meidän lauantaipäivästä, vaikkei siinä nyt kamalasti kertomista olekaan.

Aamulla heräsin tämmöisen tyypin vierestä:

Koska oon ihan kamalan hauska, sain sen höröttämään ääneen. Ensimmäisiä kertoja semmoisia ääniä. On se veikeä tyyppi! Jännä huumorintaju sillä, jos hauskinta mitä äiti voi päästää suustaan on öri öri öri.

Sitten laitoin sen leikkimatolle mäiskimään hirveä siksi aikaa, että pesin hampaat ja tein itselleni aamiaista. Puolessa välissä aamiaista Okolla meni hermot eikä sitä huvittanut enää leikkiä. Niinpä otin sen rinnalle syöpöttelemään samalla kun söin aamiaiseni loppuun ja surffasin vähän netissä. Tai yritin surffata. Tietokone jumitti ihan kamalasti ja mietin, että onpa kyllä hyvä, että en ole tämän hermoheikompi yksilö, kun voisi meinaan lentää seinään koko vehje. Sitten Okko nukkui sylissä ehkä jotain puoli tuntia. Kun meinasin siirtää sen pois, se heräsi ja vähän aikaa se mun kanssa sitten jutteli.

Sitten sidoin Okon liinaan, kun se ei meinannut millään nukahtaa. Meinasin ensin treenata uutta sidontaa, jonka eilen sain onnistumaan jotenkuten, mutta jätin sen sitten puolitiehen, kun tuli hiki ja Okkoakaan ei yhtään huvittanut semmoinen. Sitten meinasin laittaa ne pyykit kuivumaan, mutta koska ulkona näyttikin kauheen hyvältä ilma, niin päätinkin tehdä debyyttiesiintymisen tuon hippiliinan kanssa ulkona ja tehtiin jotain niinkin radikaalia kuin vietiin roskat ja tehtiin pieni kävelylenkki pöpelikössä. Naapuritalon juoruileva naisryhmittymä tuijotti meitä. Oli ihan kesäistä ja kuuma!

Oravanpoikanen

Sinne sammui

Ulkona Okko nukahti ja kotiin tultua Okko nukkui liinassa jonkin aikaa. Sitten skypetettiin mummun eli mun äitin kanssa, jonka aikana Okko heräsi. Himpan verran Okko innostui juttelemaankin mummulle webcamin kautta. Sitten oli Okolla taas ruoka-aika ja minipäikkärit ja uusi ruoka-aika ja toiset minipäikkärit. Jossain välissä söin samalla kun heilutin Okkoa sitterissä ja juttelin sille tyhmiä. Samanaikaisesti katsottiin (tai siis minä katsoin, Okko oli aseteltuna eri suuntaan) miten Suomi hävisi Venäjälle jääkiekossa.

Kissoilta oli niille kelpaava ruoka (eräs nimeltämainitsematon aviomies tapaa ostaa sitä mitä halvalla saa välittämättä siitä, että on havaittu moneen kertaan niiden kelpaamattomuus) loppunut ja mun ehkä teki mieli jotain mässättävää, joten päätimme käydä Siwassa. Tai siis minä päätin. Okko lähti mukaan, kun ei sitä voinut kotiinkaan jättää. Tällä kertaa en jaksanut kieputella liinaa päälleni, joten pistin Okon Manducaan, jota ei tässä kuvassa juuri näy tuon kantosuojan takaa. Ei enää ollutkaan ihan niin lämmin kuin aiemmin päivällä. Okolla oli mummun kutoma hattu päässä:

Ostettiin kaupasta kissanruokaa ja suklaata ja pastilleja. Ehkä myös pieni jäätelö. Ruokittiin kissat kun päästiin kotiin ja sitten Okolla oli taas nälkä. Ja sen jälkeen sitä väsytti, ja piti laulaa Okolle noin kuusi laulua. Nämä aktiviteetit toistuivat muutaman kerran, en laskenut. Päivänsäde ja menninkäinen tursui korvista ulos. Jossain välissä söin itsekin vähän lisää ja kokeilin sitoa nallen liinalla selkään. Jos nallen sijasta olisin harjoitellut lapsella, se olisi lentänyt pää edellä lattialle. Ja siitä syystä harjoittelinkin nallella enkä lapsella.

Nyt Okko on tunnin verran nukkunut iltapäikkäreitä. Noin tunnin tai kahden päästä se viimeistään herää nälkäisenä ja sitten vaihdan sille päälle yöpuvun, syötän sen ja menen itsekin sen kanssa nukkumaan.

Anteeksi nyt kaikki lukijat, kun ei nämä meidän päivät tämän jännempiä ole. Tämäkin päivä oli oikeastaan poikkeuksellisen jännä. Tänään olisi kyllä ollut keskustassa Yläkaupungin yö ja sen myötä kaikenlaisia tapahtumia, mutta hoksasin asian vasta liian myöhään. Näiden Jyväskylän tapahtumien kanssa mulle tuppaa aina käymään vähän sillä tavalla.

Huomenna onneksi saadaan se aviomies takaisin kotiin. Saapa nähdä, miten se meidän kesä muka menee kahdestaan Okon kanssa, kun parissa päivässäkin menee kaikki ihan hunningolle, kun Okon isä ei ole meistä täällä huolehtimassa noin kuuteen viikkoon. No, ainakaan se ei ole lisäksi sotkemassa, ehheh.

kolme kuukautta (vähän myöhässä)

Lapsellani on tassut!

Okko on jo reilusti paranemaan päin. Yskä enää vaivaa, muttei sekään pahalta kuulosta. Ihanaa, että meidän iloinen vauvamme on täällä taas! En ollut hoksannutkaan, miten selkeästi Okolla on jo jonkinlainen luonne ennen kuin se muuttui erilaiseksi. Lapsen ensimmäinen kertaa sairaana oli ihan karseeta, toivottavasti se nyt pysyy terveenä jatkossa. Okko tosin oli kipeänä niin paljon helpompi saada nukkumaan. Tänään hän on taas näyttänyt hurmaavaa yliväsynyttä puoltaan, kun eihän toki käy laatuun semmoinen, että heti voisi nukahtaa, kun väsyttää. No, ei se tahallaan semmoista.

Viime viikolla Okko tosiaan täytti kolme kuukautta. Neuvolassa Okon mitat olivat 62cm ja 6585g. Hienosti hän siis kasvaa ja muutenkin on vissiin ihan hyvin kehittynyt. Viime torstaina matkattiin Sastamalaan tapaamaan Okon isovanhempia isänsä puolelta. Matka sujui hyvin, Okkohan on jo kokenut matkailija, ja minäkin alan olla varsin kokenut parkkipaikkaimettäjä. Okosta kovasti tykättiin, kuinkas muutenkaan. Anoppikin kävi esittelemässä pojanpoikaansa koko korttelille.

Otin etupenkiltä käsin kuvan, että joko se nukkuu. Ei vielä nukkunut.

Parkkipaikkaruokailun jälkeen odoteltiin isää kebabbilasta

Poijjaat isähenkilön lapsuudenkodissa

Pitäisi leikata tuo Libero-lappu pois tuosta lelusta, se on ärsyttävä

Odoteltiin, kun anopin kaveri roplasi autoa kuntoon. Juurikasvulle voisi kai joskus tehdä jotakin.

Heinäkuussa mennäänkin sitten Espanjan mummulaan. Siitä tulee jännittävää. Voi kun sinne pääsisi teleportaatiolla!

karhunpoika sairastaa

Pieni ressukka isänsä sylissä

Okko on ensimmäistä kertaa eläessään kunnolla kipeä. Kamalaa! Okolla oli jo muutaman päivän ollut vähän nuhaa, mutta siitä huolimatta Okko sai eilisessä neuvolassa rokotteet, kun pelkkä nuha ei niiden laitolle ollut este. Sen jälkeen Okko onkin ollut ihan tosi surkeana. Tänään uutena vaivana on tullut vielä hurjan kuuloinen yskä, joka selvästi sattuu kovasti, kun yskiminen aina herättää ja sen jälkeen pitää itkeä kovasti. Lienee siis sanomattakin selvää, että tässä perheessä ei viime yönä hirveästi nukuttu.

Toivottavasti pikkureppana paranisi pian. Toinen kun ei ollenkaan ymmärrä, miksi olo on kurja. Onneksi hänelle ei tästä ajasta taida mitään muistoja jäädä.

leikittiin

imetysdementia

Raskaana olevat on vähän hölmöläisiä. Usein ne vetoaa raskausdementiaan, kun eivät ihan kaikki langat pysy käsissä. Vauvan synnyttyä voi vedota imetysdementiaan. Minä ajattelin tämmöisten olevan vaan tekosyitä semmoiselle tavalliselle taulapäisyydelle, mutta nyt joudun myöntämään olevani väärässä.

Raskausaikana aivot muuttuivat puuroksi. Jostain luin, että oikeastikin raskausaikana aivot kutistuvat, kun sikiö vie kaikki hyödylliset rasvahapot emoltaan. Pahoittelen kovin epätieteellistä lähdeviitettä, varmaan tuo on ihan hölynpölyä. Kuitenkin, raskausaikana opiskelu oli tosi haastavaa, kun tuntui, että aivot suorastaan nyrjähtivät, kun yrittikin lukea jotain artikkeleita tai tuottaa vieraskielistä tekstiä. Jotenkin ajatukset oli niin suunnattuna tulevaan, ettei hirveästi jaksanut ajatella mitään semmoisia oikeita asioita. Oli vain minä ja närästys ja kylkiluita potkiva sikiö. Voi niitä aikoja, ehheh.

Nyt sitten lapsen synnyttyä alan olla vakuuttunut siitä, että tuo lapsi syö aivosoluja. Aivosoluni vaan valuvat rintojeni kautta sen suuhun. Mikään muu ei voi selittää tätä harvapäisyyttä ja hajamielisyyttä ja keskittymiskyvyn puutetta. Tässä eräs päivä aviomieheni oli unohtanut kännykkänsä johonkin, ja oletimme, että se oli jäänyt autoon. Aviomies lähti koululle ja käski minun soittaa puhelimeen hänen lähdettyään, että hän sitten autossa kuulee, jos puhelin soi. Lupasin tehdä näin. Muistin luvanneeni vasta pari tuntia myöhemmin, kun aviomies tuli kotiin ja totesi, että ei se puhelin varmaan ole autossa. Hän lähti sitten uudestaan autolle ja käski minun soittaa. Olin puhelin kourassa ja ajattelin, että kohta soitan, nyt se lähtee. Ei, se menikin käymään vielä vessassa. Tässä vaiheessa tarkkaavaisuuteni lakkasi ja vartin päästä hitusen kiukkuinen aviomies tuli kotiin ja ihmetteli, että enkö nyt sitten viitsinyt soittaa. Ahh, kappas. No, kolmannella yrittämällä muistin soittaa, kun aloitin soittamisen jo ennen miehen lähtemistä ulos. Ja sieltähän se puhelin löytyi.

Tämä tapaus ei tosiaan ollut ainoa laatuaan. Tuntuu kuin aivot olisi teflon-kuorrutettu eikä niihin vaan tarttuisi yhtään mikään. Ja minä kun ajattelin aloitella gradua tässä äitiyslomalla. Sanonpa vaan, että LOL. Luulisin, että luonto on hoitanut tämän niin, että vauvavuotena ei vaan ole tarkoituskaan tehdä mitään älyä vaativaa.

En tiedä, liittyykö imetysdementia niinkään rintaruokintaan, vai onko se vaan oire vähistä unista tai siitä, että on pienen ihmisen tarpeiden armoilla 24/7. Toisaalta, saan yleensä nukuttua yhteensä ainakin jonkun viisi tuntia, ja olen semmoisilla unilla lukiossa opiskellutkin keskiarvolla 9, että ei sekään ehkä ihan täysin sitä selitä. Tuolloin tosin lyhkäiset yöunet johtuivat myöhään valvomisesta yhdistettynä aikaisiin aamuherätyksiin eikä kukaan keskellä yötä herättänyt kiekumalla ja ähisemällä ja rääpimällä rintavarustusta.

Mikäli syynä on pelkästään imetys, niin tätä harvapäisyyttä sitten kestäneekin vielä jonkin aikaa. Että sori vaan kanssaihmiset, en ole tämmöinen tahallani! Loppuun vielä vaimennettu mölyapina (Okko tosin preferoi ihmistuttia, tämä Mute-nappi toimii vain ehkä yhtenä kertana viidestä):

kestovaipoista

Jo ennen raskautta mulle oli itsestäänselvyys, että sitten kun joskus saan lapsia, käytän niiden kanssa kestovaippoja. Päätin tämän löydettyäni kuukupin vuonna 2005. Että kun en itsekään käytä kertiksiä, niin ei lapsenikaan tarvitse.

Kaikki ei kuitenkaan ole mennyt ihan kuin Strömsössä kestoilun suhteen. Ensinnäkin Okko kasvoi ulos pienimmistä vaipoista hyyyyvin nopeasti ja hoksasin, ettei meillä ollut tarpeeksi isompia vaippoja. Eikä ole vieläkään. Tai jos itse vaippoja on tarpeeksi, niin tehokkaita ja hyviä imuja ei. Kestovaipasta myös tulee pissat ohi tosi paljon helpommin ja nopeammin kuin kertiksestä, mikä on aika harmillista eikä hirveästi motivoi kestoiluun. Kestovaipoissa on myös usein useampi liikkuva osa, ja ne tuntuvat menevän yli Okon isän ymmärryksen kaikesta perehdyttämisestäni huolimatta.

Okon iholle kestovaipat sen sijaan tuntuvat sopivan kertiksiä paremmin. Lisäksi kestojen ympäristöystävällisyys puoltaa niiden käyttöä myöskin. Ja onhan ne ihan hurjan söpöjä, kuten ylläolevista kuvista saattaa huomata. Kertaostoksena ne tosin ovat kalliita, vaikka hyödyntäisikin kirppiksiä ja huuto.nettiä. Toisaalta, yhden kertsivaippapaketin hinnalla saattaa käytettynä saada kaksikin kestovaippaa, joten kyllähän siinä pidemmällä tähtäimellä säästää ja paljon.

Meillä siis käytetään tällä hetkellä kestoja ja kertiksiä iloisessa sekamelskassa molempia. Kestovaippojen käyttö painottuu aamupäiviin, yöllä kertis on helppo ratkaisu, kun minua ei erityisesti nappaa vaihtaa vaippaa ja litimärkiä vaatteita yöllä montaa kertaa. Yön jälkeen tuntuu hyvältä ratkaisulta käyttää kestovaippoja, jotta Okon iho pysyisi hyvänä. Omatuntoni kyllä soimaa noista kertiksistä, mutta yritän pitää mielessä, että yksikin kestovaippa päivässä on 365 kertsiä kaatiksella vähemmän vuoden aikana, joten ei tässäkään asiassa ole pakko olla ihan joko-tai-linjalla. Sekamelskakestoilu on täyttä kertistelyä parempi vaihtoehto kuitenkin. Toivoisin, että tässä muutaman kuukauden sisällä päästäisiin käyttämään pelkkiä kestovaippoja, kun niitä kestovaippavarastoja hiljalleen täydentelen.

Ylläolevista kuvista ensimmäinen on otettu huhtikuun alussa, toinen eilen. On se punkero kasvanut!