elonmerkki

Tervehdys! On pidetty hiukan hiljaiseloa Okon syntymäpäivien jälkeen. Okko sai rokotteista kuumeen, sairasti heti perään flunssan ja siitä toivuttuaan elämänsä ensimmäisen oksennustaudin. Pari kulmahammasta tuli kaupan päälle. Toivottavasti olisi tämän talven sairastelukiintiö nyt täysi, tai miksei vaikka keväänkin.

Okko on edelleen varsin valloittava pikkutyyppi. Joka päivä yllätyn, kuinka paljon se jo ymmärtääkin puhetta. Niinpä suurinta huviani onkin testailla sen ymmärrystä kyselemällä, missä on joku lelu tai kissa tai jokin ruumiinosa. Se voitonriemuinen ilme Okon kasvoilla on ihan parasta päivässä, kun se hoksaa, että hei minä ymmärsin, ja konttaa noutamaan pallon tai alkaa läpsyttää itseään päähän.

Kuvia Okosta ei nykyään oikein saa, muuta kuin allaolevan kaltaisia kuvasarjoja. Okko niin tahtoisi kameran itselleen, ettei malta pientäkään hetkeä vaan näyttää söpöltä, vaan ampaisee kameraa kohti heti. Ja kun ei sitä saa syötäväkseen, niin toki siitä seuraa parku.

Okko on kovin taitava kyllä. Hän osaa palikkatornien hajottamisen lisäksi jo itse rakentaa pieniä parin palikan torneja, sitten hän on oppinut taputtamaan ja vilkuttamaan käskystä. Hampaita on 14 kappaletta, enää kuusi jäljellä, woohoo. Okko rakastaa kissoja, kissat rakastavat Okkoa hiukan vähemmän.

OK-vauvasta tuli OK-taapero

Lauantaina oli suuri päivä, nimittäin Okon ensimmäinen syntymäpäivä! Okkoa matkusti juhlistamaan lauma vierailta eri puolelta Suomea. Kiitokset kaikille käyneille! Niin kivaa kuin olikin järjestää lapsen syntymäpäiviä, niin onneksi seuraaviin on vielä se vuosi aikaa, oli se nimittäin aika stressaavaakin.

Niin vaan hujahti se vauvavuosi sitten. Kylläpä tuo Okko silti vielä ihan vauvalta minusta vaikuttaa, tulee varmaan hankalaa opetella kutsumaan sitä ehkä vihdoin jo ihan nimellään eikä usein vaan vauvaksi :D. Melkoinen seikkailu oli tuo ensimmäinen vuosi kyllä, saas nähdä, mitä tämä toinen vuosi tuo sitten tullessaan.

Tämän blogin kohtaloa vähän pohdin, että kannattaako tätä jatkaa nyt enää, kun vauvavuosi on jo ohitse. Vai pitäisikö tästä ehkä tehdä suljettu, vaikka voisin kyllä veikata, että suljettuun blogiin ei tulisi kirjoitettua näinkään usein. Vai pitäisikö perustaa anonyymimpi julkinen blogi, täytyy tätä mietiskellä.


1-vuotias Okko

- painaa 9315g ja on 77,3cm pitkä
- pukeutuu koon 80-86 vaatteisiin, koon 48 hattuihin ja koon 19-22 sukkiin
- hampaita on 12kpl, lisää pukkaa (enää 8 jäljellä ja on kaikki lusittu!)
- etenee konttaamalla ja tukia vasten kävelemällä
- saattaa vahingossa seisoa välillä ilman tukea, tahallaan ei koskaan
- ei osoita mielenkiintoa tai yritystä ilman tukea kävelyyn, ehtiipä tuota myöhemminkin toki
- pomppii polviseisonnassa, etenkin jos äiti rallattelee, että "pomp-pomp-pompututtaa, pomp-pomp-pomp-pomp-pompututtaa"
- hytkyy tukea vasten ja jammailee, jos sanotaan "jammajammajamma"
- kikattaa ääniefekteille
- nostaa kädet ilmaan sängyllä ja heittäytyy mahalleen, aikuisen kuuluu sanoa siinä kohtaa PLÄTS, jos tahtoo kuulla naurua
- on alkanut tavaroiden levittämisen lisäksi myös laittaa tavaroita paikkoihin, harmillista vaan, että paikat valikoituu ihan oudon logiikan mukaan ja keittiön laatikosta saattaapi löytää kännykän, palikan, kaukosäätimen ja legokissan
- ääntelyyn on tullut paljon k-, g- ja ng-äänteitä, loogisesti uusin sanantapainen onkin kakka, joskin ei ole ihan varmaa vielä, sanooko Okko niin huvikseen vai tarkoittaako oikeasti sitä - selvinnee lähiaikoina
- käy edelleen potalla 1-4 kertaa päivässä, ei vielä osaa nousta ja lähteä pois siitä ja tätä käytämme julmasti hyväksi vielä, varsinkin kun yleensä kyllä viihtyy potalla ihan hyvin
- on alkanut uudelleen vierastaa enemmän, tuli huomattua syntymäpäiväjuhlissa
- lempiruokaa on puuro, muita ruokia menee yleensä jokunen lusikallinen
- sormiruokaa menee vaihtelevasti, suurin osa päätyy takaisin pöydälle suussa käytyään
- osaa lusikoida muutaman lusikallisen puuroa lautaselta ihan itse, sen jälkeen alkaa lautasen lusikalla hakkaaminen 
- vaatii usein ruokapöydässä viihdytystä kuten laulamista
- innostuu tiskikoneenluukun aukeamisesta, harmistuu kovasti, kun ei saakaan sinne mennä
- osaa juoda mukista itse, kunhan vähän autetaan, muuten ei pysty vastustamaan kiusausta kääntää muki ylösalaisin
- juo ruuan kanssa vettä tai joskus piimää
- juo rintamaitoa päivästä riippuen 2-10 kertaa päivässä
- nukkuu yhdet päiväunet, jotka kestää tavallisesti tunnin ja vartin
- menee nukkumaan jo klo 19 jälkeen, herää aamulla 6-7 aikaan sekä jokusen kerran yön aikana, heräämisten määrä riippuu hammastilanteesta (niitä on nyt on/off tehty kaksi kuukautta, joten normaalitilasta en oikein osaa sanoa)
- nipistelee ja puree, ei ilkeyttään vaan ilmeisesti ihan vaan uteliaisuuttaan, että mitäs sitten tapahtuu, jos näin teen, ja nauraa räkäisesti, kun nipisteltävä (yleensä äiti) kiljaisee aijaijai
- juttelee paljon, savolaiset sukujuuret näkyvät tässä
- takatukka on alkanut kihartua
- ei tunnu erityisesti välittävän ulkoilusta, on aina kovin totinen, totutellaan silti ja odotellaan kesää, kun ei olisi noita hankalia hanskoja ja muita toppavaatteita hidastamassa ja vaikeuttamassa liikkumista ja asioiden tutkimista
- tykkää leikittää ja silittää kissoja, otteet on vaan hiukan turhan rajut välillä
- on alkanut uusimman äitiintakertumiskauden myötä viihtyä taas kantovälineissä paremmin
- useimmin kuultu asia Okon suusta on TÄH (vähän niin kuin isällänsäkin)
- on oivaltava, herkkä, innostuvainen, touhukas ja ihana :)

Virne

Jaa mää vai?

Päivänsankari

Nuori pianisti

Kyttyräselkä-äiti ja kynttilän puhallus

11 kuukautta ja 12 päivää

Okko täytti yhdeksäs päivä yksitoista kuukautta. Oli tarkoitus tehdä siitäkin koostepostaus, mutta jotenkin se vähän jäi. Ei hirveästi ole tullut mitään uusia taitoja tai juttuja, muistaakseni. Aika syrjitty merkkipäivä muutenkin tuo 11 kuukautta. Lähinnä siitä tulee vaan mieleen, että enää kuukausi 1-vuotissyntymäpäivään eikä se tunnu sellaiselta hienolta kuukausipäivältä niin kuin nuo aikaisemmat. Pian lapseni onkin jo siinä iässä, että ikä lasketaan vuosissa eikä kuukausissa! Hurjaa.

Okolla on nyt meneillään melkoinen isikausi. Saa puolisokin huomata, miten helppoa on saada mitään aikaiseksi, kun pikkutyyppi kaipaa jakamatonta huomiota jatkuvasti. Onneksi kelpaan yleensä minäkin, ainakin silloin kun ollaan kaksin kotona. Nyt kun ollaan siirrytty uuteen vuoteen, alkoi myös lähtölaskenta syksyyn ja yliopistolle paluuseen, päiväni kotiäitinä ovat luetut. Kamalaa ja haikeaa! Yäk, en halua! Onneksi ei tarvitse Okkoa laittaa vielä ulkopuoliselle hoitoon kuitenkaan, vaan vaihdetaan osia puolison kanssa ja hän pääsee vuorostaan kokeilemaan koti-isyyttä.

Okon uusin opittu sana tai sen tapainen on "hätshi" ja se tarkoittaa aivastusta. Okon mielestä aivastava ihminen on jotain hulvattominta ikinä. Ei haittaa, vaikka kyseessä olisi tekoaivastus, se on silti hauskaa. Omillekin aivastuksilleen Okko hekottaa. Kun tekoaivastuksen tai oikean aivastuksen toistaa tarpeeksi monta kertaa (puolisoni on sarja-aivastelija), Okko kikattaa ja toistelee "häthsi!" Viime aikoina Okko on myös oppinut pyytämään ruokapöydässä vettä ("Että!") ja osoittamaan kattolamppua samalla viittoen lamppu, kun häneltä kysytään, missä lamppu on.

Tällaisia on iso osa kuvista nykyään, Okko tahtoisi kameran suuhunsa.

Okko soitteli isin kanssa pianoa

Moi

Pitkät ripset poikasella

Okko sydän Hilda

Olen aiemminkin maininnut Okon rakkaudesta kissoja kohtaan. Okko on jo pari kuukautta yrittänyt vähän niiden kanssa leikkiä, mutta tänään päästiin todistamaan ihan kunnollista huiskashowta. Taisi kyllä ainakin toistaiseksi olla hauskempaa leikittäjällä kuin leikkijällä.