sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

vielä on kesää jäljellä!

Tänään Okon isä palaa kotiin ja oopperajuhlien aikainen yksinhuoltajuus on osaltani ohitse. Jee! Täytyy myöntää, että etukäteen kovastikin pelkäsin, että mitä tästä oikein tulee, kun ollaan viikkotolkulla Okon kanssa kahdestaan, mitä nyt isämies kävi välillä viikonloppuisin kotona, mutta ihan hirmuisen hyvinhän me pärjättiin. Hyvä me! Siitä huolimatta olen kyllä iloinen, että saan taas toisenkin aikuisen tänne kotiin eikä ihan kaikki ole minun vastuullani. Ja onneksi on vielä kesää jäljellä (niin kuin Mambakin laulaisi), ja näyttäisi nuo ilmatkin vasta elokuuksi lämpenevän, joten ehditään vielä viettää kesää ihan koko perheenkin kesken ennen syksyä.

Okko on alkanut kovasti treenata liikkumista. Vielä eteneminen on sen verran hidasta, että tiedän parin metrin säteellä löytäväni lapsen suurin piirtein siitä mihin sen jätin, mutta kovaa kyytiä pitäisi alkaa miettiä kodin tekemistä vauvaturvalliseksi. Meillä kun on vähän semmoista epäjärjestystä ja esimerkiksi sohvapöydän alataso tursuu tavaraa, jotka nyt tarvitsisivat paikan jostain muualta, kun Okko osaa jo repiä niitä sieltä alas. Lisäksi täytyy hankkia pistorasioille suojia sekä siirtää kaikki lääkkeet ja vitamiinit lääkekaappiin sen sijaan, että niitä lojuu siellä sun täällä. Meillä kun ei aikaisemmin ole ollut vauvaa, niin en oikein hahmota, mitä kaikkea sitä pitääkin ottaa huomioon, kun lattioilla mönkii pieni lapsi. Eipä aikaakaan, kun Okko osaa jo esimerkiksi sukeltaa kissojen hiekkalaatikkoon syömään kissanpaskaa. Toivottavasti ennen sitä se oppii ymmärtämään puhetta edes pikkuisen. Eri juttu tietysti se, kiinnostaako sitä sitten totella, vaikka se ymmärtäisikin.







perjantai 27. heinäkuuta 2012

alku

Nyt Okon puolivuotissynttäreiden lähestyessä mietteet on useinkin karanneet sinne ihan alkuun, helmikuun pakkasiin. Sinä yönä, kun lähdettiin sairaalaan Okkoa hakemaan, oli 26 astetta pakkasta, ja samanlaisena sää jatkui Okon syntymän jälkeenkin. Sinä päivänä, kun tultiin kotiin, satoi lunta. Olisi ollut fiksua kokeilla turvakaukalon kiinnittämistä autoon jo ennen kotimatkaa, mutta se jotenkin jäi. Niinpä Okon isä kiroili ja ähisi kaukalon kanssa, silloin vielä nimetön Okko vain nukkui. Minun oloni oli epätodellinen. Oli suorastaan ihmeellistä istua autossa ilman, että piti ojentautua takakenoon, jotta saisi happea, kun se iso vauvapallomaha olikin poissa. Kevyt olo.

laskettu aika oli 1.2.2012

Kotona oli jotenkin kaoottista. Okon isä oli luvannut siivota, mutta eihän se ollut sellaista saanut aikaiseksi. Oli ihan ihmeellistä, että oltiin saatu mukaan sieltä sairaalasta pieni ihminen. Ei ollut enää soittokelloa, jolla pyytää apua, jos tuli neuvoton olo.
1 päivän ikäinen ruttunaama
3 päivää vanha
Lähdössä kotiin
Alkuun Okko oli enemmän hereillä yöllä kuin päivällä. Aina kun sen meinasi saada nukkumaan, se kakkasi ja pitikin mennä vaihtamaan vaippa ja siinä se taas piristyi liiaksi. Oli vaikeaa päätellä, miksi se itki. Imetys sattui ja oli kamalaa, imuote oli vähän hakusessa ja maitokin nousi vasta myöhään. Alkuun Okko sai lisänä pullosta korviketta, mutta siitä päästiin onneksi muutaman päivän sisällä eroon. Oloni oli ketterä, pystyin nostamaan lattialle pudottamani asian helposti. Leikkaushaava kyllä kipeytyi herkästi, mutta se oli pientä verrattuna niihin loppuraskauden elefanttikömpelysviikkoihin. Pakkasen takia oltiin kamalan sähköisiä, rätinä vaan kuului, kun riisui vaatteita ja hiukset ja säärikarvat, joita en ollut viimeisinä raskausviikkona yltänyt ajelemaan, nousivat pystyyn ja leijailivat hassusti.

Ensimmäiset viikot vietettiin Okon kanssa sohvalla. Minä katselin dvd-boksilta Gleetä ja surffasin netissä, kun Okko pötkötti imetystyynyllä välillä hereillä ja välillä unessa, jatkuvasti kuitenkin syöden. Okon isä laittoi ruokaa, ja paloitteli sen minua varten haarukoitaviksi palasiksi, kun en vauvan yli yltänyt itse ruokaa paloittelemaan. Niinpä saatoin vain noukkia sen suuhuni. Vauvaparka oli usein leivänmuruissa ja muussa ruuassa, kun jouduin hänen ylitseen syömään. Patalaiskalle luonteelleni nuo imetysmaratonit sopivat oikeastaan aika hyvin. Saipa kerrankin vaan hyvällä omallatunnolla rötvätä sohvalla! En tosin tiedä, miten oltaisiin ilman Okon isää selvitty. Hänen tukensa oli avainasemassa imetyksen onnistumisessa.

Imetystukikohta
Anoppini eli toinen Okon mummuista tuli käymään aika pian Okon syntymän jälkeen ja komensi minut yksin käymään kaupassa, kun he jäivät Okon isän kanssa kotiin. Citymarket ei ole ikinä ollut niin suuri ja mahtava paikka. Oli ihan epätodellista, miten kaikki ihmiset ihan normaalisti vaan olivat ostoksilla. Ihan niin kuin mikään ei olisi ollut maailmassa eri tavalla, kun taas oma maailma oli juuri kääntynyt täysin ylösalaisin. Oli jotenkin kiehtovaa ajatella, että kukaan ei tiennyt minun olevan äiti. Loppuraskaudesta kun tilan oli nähnyt minusta päällepäin varmaan kilometrinkin päähän. Ihan kuin kotona odottava vauva olisi ollut suuri salaisuus. Vähän niin kuin silloin alkuraskaudesta, kun itse tiedettiin tulevasta vauvasta, mutta kukaan muu ei vielä tiennyt.

Ensimmäinen kantoliinanukahdus ja räjähtänyt äiti
1kk Okko
Okko ei liiemmin välittänyt ulkoilusta pikkuisena
Aina Okko ei ole iloinen
Ruokailu
Okon kasvaessa talvi muuttui kevääksi ihan varkain. Aurinkoiset säät piristi mieltä ja itseluottamus vauvan hoitamisessa kasvoi kohisten. Okko alkoi hahmottaa yön ja päivän eron, ja pahin kaaos oli ohitse. Loppuraskaudesta äitini sanoi vauvasta tulevan vielä elämäni suurin rakkaus. Nyt jo voin sanoa, että äiti ei olisi voinut oikeammassa olla. Mutta niinhän ne äidit on aina oikeassa. Me äidit.

Toissapäivänä

tiistai 24. heinäkuuta 2012

ihan ite!

Okon ruokapäiväkirjasta päivää, eilen Okko söi kaksi maissinaksua ihan itse! Toki nyrkkiin jäänyt osa jäi syömättä, kun Okko ei oikein hoksannut, miten sen saisi sieltä suuhun. Niinpä se olikin hyvä hinkata omaan paitaan. Maissinaksuihin muuten voi jäädä koukkuun aikuinenkin, ne on vähän niin kuin juustonaksuja paitsi että ne ei hirveästi maistu miltään. Lukaisin tuossa tuon sormiruokailuraamatun, eli Omin sormin suuhun-kirjan ja vaikka tuskin tarjoilen Okolle oikeaoppisesti pelkästään sormiruokaa, niin se on varmasti hauska ja kehittävä tapa tutustua ruokaan siinä soseiden rinnalla. On varmasti Okonkin mielestä mielenkiintoista päästä näkemään ja kokeilemaan erilaisia ruokia sen sijaan, että ne kaikki lapataan mössöksi surautettuna suoraan suuhun.

Vietämme Okon kanssa nyt viimeistä viikkoa kahdestaan kotona. Sen jälkeen Okon isä palaa taas kotiin asumaan. Hienostihan me ollaan Okon kanssa täällä pärjätty viikot kahdestaankin, vaikka innolla odotankin jo viikonloppua, kun tämä kaksin oleminen päättyy. Ainakin seuraavaan kesään saakka.

Okko alkoi eilen jokellella vähän eri tavalla kuin ennen, jotain uusia äänteitä sinne on tullut sekaan. Tänä aamuna se ihan varmasti haukkui minua homoksi, kun aamu alkoi mielestäni hitusen liian aikaisin. Okko on viime aikoina nukkunut päiväunia varsin mallikkaasti ja ihan niin kuin se olisi jonkun rytmin poikasenkin löytänyt. Vastapainona sitten aamuyöstä heräillään vartin tai puolen tunnin välein aamuun asti. Olisi varmaan fiksua äidinkin mennä nukkumaan vähän ennen puolta yhtä, niin ei tarvitsisi aamuisin muistuttaa elävää kuollutta. Jospa se toisen hampaan puhkeaminen veisi pois moiset yökukkumiset ainakin hetkeksi.  Ainahan sitä toivoa saapi.




sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

naminami päärynää

Eilen Okko maistoi päärynää. Se oli selvästi parempaa kuin bataatti ja sitä olisi syöty varmasti enemmänkin.





Sori vaan Riikka-täti, tiedän, ettet arvosta vauvannaamamössössäkuvia! :D

torstai 19. heinäkuuta 2012

Näin käy, jos Okkoa kutittaa


P.S. Eilen Okko maistoi ensimmäistä kertaa bataattia! Ilmeestä päätellen makuelämys ei ollut kovinkaan mieluisa. Mutta onpa nyt tuupattu Okon suuhun jotain muutakin kuin maitoa, D-vitamiinia tai Panadol-mikstuuraa. Tästä se matka makujen maailmaan alkaa!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

sähköasentajamönkijä

Okko yrittää kovasti päästä jo eteenpäin. Eilen se eteni noin 10 senttimetriä epämääräisellä ähräämistaktiikalla. Okko on myös löytänyt johdot. Isänsä yksi ammatti on sähköasentaja ja näemmä hän tahtoisi seurata isänsä jalanjälkiä. Väliaikaisesti Okon isän ollessa poissa kaupungista laajakaistajohto kulkee läpi olohuoneen ja Okko on nyt siitä erittäin kiinnostunut. Olen yrittänyt keksiä keinoja pitää sen Okon ulottumattomissa, mikä onkin ollut vallan helppoa aina tähän saakka. Nyt kun meillä asuu mönkijä, tämä luokin ihan uusia haasteita arkipäivään. Kaiketi sitä pitäisi pikkuhiljaa tehdä asunnosta semmoinen mönkivän vauvan kestävä, josta ei löytyisi mitään vaarallisia tai rikottavia asioita pikkuiselle. Kohta saankin siis paksukaiskissa-Turon lisäksi komentaa tätä ihmislasta pois vääristä paikoista.




Älykäs ja nopealiikkeinen lapseni syö sukkaa

maanantai 16. heinäkuuta 2012

hammas työn alla!

Tänään huomasin Okon alaikenessä tuntuvan jotain terävää. Huolellisempi tarkastelu osoitti, että totta tosiaan, jotain valkoista siellä on tuloillaan. Ensimmäinen hammas! Mitään erityisiä oireita tuo uusi juttu suussa ei ole aiheuttanut, ainakaan en sellaista ole huomannut. Okko on jo varmaan kaksikuisesta kuolannut ämpärikaupalla ja tunkenut kaiken suuhunsa, mutta nuo asiat nyt voi kuulua ihan tavalliseen kehitykseenkin. Niinpä olikin vähän yllätys tämä hammashomma! Tänään Okko on ollut vähän kärttyisä ja huonosti päiväunia nukkunut, mutta tuommoista nyt on välillä muutenkin. Jotain erikoista Okko kuitenkin teki tänään, kuvat kertonee enemmän kuin tuhat sanaa :D.


Toivottavasti hammas puhjetessaan ei aiheuta Okolle kamalasti ikävyyksiä.

Ehkäpä...


...hammaskutinaan auttaa pinnasänky!


Jo vain!

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Espanja-rapsaa

Okon debyytti ulkomailla oli menestys! Hurjan reipas matkustaja oli hän. Lentokoneessa vähän välillä itketti, kun väsytti ja laskeutuminen taisi sattua korviin (äitinsä ajatteli, ettei enää ikinä pakota lastaan lentokoneeseen, kun se on niin kamalaa, kotiin voidaan mennä vaikka junalla), mutta yllättäen tutti kelpasikin siinä tilanteessa. Kaukaa viisas olin, kun olin moisen härpäkkeen ottanut mukaan käsimatkatavaroihin, vaikka yleensä se lentääkin suusta kuin leppäkeihäs parin imaisun jälkeen. Aikomuksena oli toki imettää nousut ja laskut, mutta Okkoa ei toki huvittanut juuri sinä hetkenä syödä - liian helpostihan se olisikin käynyt! Tutista tuli siis ystävä, ainakin väliaikaisesti. Matkustaessa ei juurikaan saatu mitään apua-noilla-on-rääkyvä-kakara-mukana-silmäyksiä, vaan enemmänkin Okko herätti kanssamatkustajissa ihastusta, kun onhan se hirmuisen suloinen. Hassuimman näköiset ihmiset saivat kunnon hymyt palkinnoksi.

Itse kohteessa eli Fuengirolassa mummulassa Okko viihtyi oikein hyvin. Oli toki lämmin, kuumakin suorastaan, mutta sisällä saattoikin hengailla pelkässä vaipassa. Okko niin hyvin viihtyy ilman vaatteita. Ulos oli toki puettava lämmöstä huolimatta, kun näin pikkuisia ei vielä saa voiteilla suojata auringolta, vaan se täytyy tehdä vaatteilla. Tärkein asuste oli tietysti hieno violetiksi värjäämäni lierihattu. Sekä rokkistara-arskat. Lisäksi valittiin varjoisa puoli katua, jos se oli mahdollista ja liikuttiin enimmäkseen vasta alkuillasta, kun pahin paahde oli jo ohitse.

Tärkein liikkumaväline oli kantoreppu. Liinaakin tuli käytettyä, mutta lähinnä sisätiloissa, kun repusta Okko oli helpompi ottaa pois ja laittaa takaisin. Äidiltäni löytyi rattaatkin, joita käytettiin yhdesti ja kyllä se Okko niissäkin ihan viihtyi, mutta puolivälissä kotimatkaa hermostui, kun ei osannut nukahtaa niihin ja pääsi sitten loppumatkaksi reppukyytiin nukkumaan. Kantoreppu oli varsin näppärä väline kapeilla kaduilla ja ahtaissa kaupoissa sekä myös matkustaessa lentokentillä ja junassa varsinkin. Ilmeisesti olimme ainoita, jotka moisen havainnon olivat tehneet, sillä kenelläkään muulla en Espanjassa nähnyt mitään kantovälinettä, vaan vauvoja kuljetettiin enimmäkseen matkarattaissa kasvot menosuuntaan. Toki kantajalle tuli niissä päälle 30 asteen helteissä himpan verran kuuma, niin kuin kannettavallekin, mutta se nyt oli lopulta pieni miinus kuitenkin, kun niin kätevä reppu tuolla reissussa muuten oli. Okkokin tykkäsi, kun sai olla äitiä lähellä uusissa ja jännittävissä paikoissa. Aina moottoripyörän tai skootterin mennessä kovaäänisesti ohitse Okko takertui minuun lujemmin kiinni. Tuokin pelko olisi saattanut jäädä minulta huomaamatta, jos Okko olisi köllötellyt rattaissa.

Innolla odotan seuraavaa kertaa, kun päästään tuolla käymään. Silloin Okkokin on varmaan jo sen verran isompi, että sen kanssa voi tehdä kaikenlaista kivaa, kun nyt Okko lähinnä vaan kulki meidän mukana. Toki tuollaiselle viisikuiselle ihan riittävästi tekemistä onkin siinä ympärilleen katselussa, ja melkeinpä voisin väittää, että suurimman osan ajasta Okko vaan nukkui, kun jossain ulkona oltiin. Välillä saattoi pienesti mennä hermot, jos pysähdyttiin liian pitkäksi ajaksi paikalleen, mutta no, semmoista sattuu.

Hyvin oltaisiin voitu jäädä vielä toiseksikin viikoksi! Kotona Suomessa odottikin sitten säiden suhteen paluu harmauteen. En erityisemmin pidä helteistä ja kauhulla odotinkin sitä kuumuutta, mutta äkkiä siihen tottui. Kääntöpuolena aiemmin ihan ok sää täällä kotona olikin tosi masentava. +15 ja vesisadetta. Toivoa sopii, että saadaan vielä kunnon kesä tänne Suomeenkin!

Lopuksi vielä kuvapläjäystä. Hirmuisesti kuvia minulla ei muualta kuin äidin luota ole, kun mahdollisimman vähän tavaraa yritettiin aina kotoa poistuessa ottaa mukaan.

Näkymä äidin parvekkeelta

Tunti saapumisen jälkeen

Huh hellettä!

Rupesin ihan urakalla kääntyilemään reissussa!

Välikuolema

Päikkärinukutustanssit ja kesävarpaat

Mummu piiloutui

Ohoi!

Chillailua

Täti teki palapeliä

Et ole tosissasi!

Namnam

Keittiötouhuja

Mummu oli tehnyt Okolle hienon pipon

Ulos lähdössä

Hilpeä junamatkaaja

Vielä tunti Jyväskylään

torstai 12. heinäkuuta 2012

5kk

Okko täytti 9. päivä jo viisi kuukautta! Ensi kuussa tuleekin sitten jo puoli vuotta täyteen.

5kk päivä vietettiin Espanjassa
Ulos lähdössä asianmukaisesti varustautuneena

Jumppatuokio
Oli vähän kivaakin

Viisi kuukautta vanha Okko

  • on 68,1cm pitkä ja painaa 7535g
  • osaa kääntyä selältä vatsalleen ja vatsalta selälleen (ei tosin aina tajua tätä jälkimmäistä)
  • yrittää kovasti mönkiä eteenpäin, muttei vielä oikein osaa
  • tavoittelee esineitä ja laittaa ne suuhunsa
  • kuolaa montaa litraa päivässä
  • istuu tuettuna jo aika tukevasti
  • nauraa hassuille asioille kovaan ääneen (mitä tyhmempi juttu, sitä kovemmat naurut!)
  • on yleensä hyväntuulinen ja juttelevainen
  • saa ravintonsa vielä pelkästään rintamaidosta
  • pelkää moottoripyöriä ja kovaäänisiä autoja sekä isoja silmälaseja
  • nukkuu pääsääntöisesti ihan hyvin, herää syömään kerran-pari yön aikana
  • herää yhdeksän maissa aamulla
  • hermostuu, jos äiti katoaa näköpiiristä
  • on väsyneenä kärttyinen
  • on vielä hampaaton
  • tykkää kylpeä
  • rakastaa lauluja ja loruja, varsinkin jos niihin liittyy joku leikki
  • kutiaa aika helposti
  • on maailman ihanin ja suloisin vauva

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

matkakuumetta!

Hii! Huomenna sitä sitten lähdetään. Okko pääsee elämänsä ensimmäistä kertaa ulkomaille! Okko myös matkustaa junassa ja lentokoneessa ensimmäistä kertaa elämässään. Äitinsä on kauhusta jäykkänä. Lento kestää viisi tuntia. Viisi tuntia on aika pitkä aika kuunnella kiljuvaa vauvaa, etenkin jos kaikki kanssamatkustajat mulkoilee. Ei toki ole sanottua, että Okko huutaa koko matkan, mutta toki sitä kunnon kauhuskenaariot pitää käydä päässänsä läpi.

Olemme siis menossa Okon mummun eli minun äitini luo viikoksi. Mukana matkassa on Okon täti, joten ihan kahdestaan meidän ei Okon kanssa onneksi tarvitse matkustaa. Toivottavasti matka menee hyvin eikä vallan läkähdytä siellä paikan päällä. En ole varma, ehdinkö kirjoitella blogiin reissusta, mutta viimeistään reissun jälkeen tulee sitten jonkinmoista kuvapläjäystä.

Loppukevennys:

Terve!

En minä sitä ihan noin tuohon jättänyt... Sukkakin oli jalassa.