maanantai 30. huhtikuuta 2012

kirppistelyä ja elämää

Jaa mää vai?

Nukutti





Toissapäivänä, eilen ja tänään ollaan Okon kanssa käyty kirpparilla. Eilen ja tänään saimme seuraa myös Okon isästä. Oikein semmoista ällöttävää koko perheen ulkoilua ollaan siis harjoitettu! Tosin tänään mukana oli vaunujen sijaan auto ja Manduca-reppu, koska vaunujen kanssa on aika hanurista tunkeilla kirppiksellä hyllyjen väleissä. Etenkin, kun jälkikasvumme mielestä vaunuissa ei ole kivaa olla sisätiloissa ja senpä takia tuppaa menemään vähän huutamiseksi semmoiset retket. Sitten taas jos Okko on repussa, se kyllä nukkuu, kunhan vain muistan pysyä liikkeessä, joten semmoinen on hiukan vähemmän hermostuttavaa. Olen myös huomannut, että jos lapsi kitisee vaunuissa, kanssaihmisiltä saa vähän vähemmän ystävällisiä katseita, mutta jos lapsi on repussa näkösällä, niin kitinästä huolimatta reaktiot ovat suopeampia ja semmoisia "Voi miten se kuulostaa suloiselta". Jännää!

Toissapäivänä Okon kanssa vähän eksyttiinkin, kun olin fiksusti Google Mapsista katsonut meille lyhimmän reitin ja sitten vähän ehkä käännyin yhdestä risteyksestä väärään suuntaan. Saldona 2km turha lenkki ja kiipeäminen vuorta vastaavan mäen laelle ennen kuin hoksasin, ettei tän nyt ihan näin pitänyt mennä. No, tulipahan liikuntaa. Okko nukkui autuaan tietämättömänä moisesta episodista. Eilenkin eksyttiin, kun Okon isän mielestä eräs alikulku oli juuri oikaisua varten, eikä se ihan niin sitten ollutkaan. Mutta joskus pitää seikkailla, toisinaan eksyminen on ihan hauskaakin. Tämä lienee jokin defenssimekanismi tämä tämmöinen ajattelu, allekirjoittaneelle kun näitä pieniä eksymisiä tuppaa sattumaan tämän tästä.

Okko on oppinut ranskalaisen ärrän sekä tarttumaan esineisiin ja asioihin (kuin myös minun hiuksiini - alan pikkuhiljaa tajuta, miksi niin monet pikkuvauvojen äidit leikkaavat hiuksensa lyhyiksi). Ensi kuussa se täyttääkin jo kolme kuukautta!

maanantai 23. huhtikuuta 2012

pari videonpätkää


En ole unohtanut blogia! Nyt en jouda enempiä kirjoittelemaan, mutta koska Okko on söpö, niin tässäpä pari videontynkää. Ignooratkaa idiootilta kuulostava äiti :D.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Pienen tutkimusmatkailijan neuvolakuulumisia






 Sinä Elämä, annoit minulle tämän tehtävän.
Enkä minä rohjennut siitä kieltäytyä.

Hiukset ovat vielä kosteat,
käsi haroo tyhjää.
Minun tehtävänäni on tarttua tähän käteen
ja taluttaa koko alkumatka.

Pieneksi tunnen itseni,
vielä pienemmäksi,
kuin tämä vastasyntynyt

Eeva-Liisa Kantola


Kädet ovat alkaneet löytyä
 
Kantoliinasta on turvallista tarkkailla ympäristöä


Kuten eilen mainitsinkin, tänään oli Okon 2kk neuvola. Jätkänpätkä oli taas komeasti kasvanut. Pituutta oli 60,4cm ja painoa 5980g ja pään ympärys oli 41,1cm. Arvasin siis ihan oikein, kun sanoin, että 60cm on varmaan ylittynyt ja 6kg ei ihan! Syntymämittoihin verrattuna lisää on tullut melkein 10cm ja melkein 2kg! Kreisiä. Pää oli iso jo aluksi ja jatkaa samalla linjalla sekin. Olen siis hyvä lehmä, kun maitoni riittää mainiosti ravinnoksi tuollaiselle jässikälle.

Tänään Okko sai myös ensimmäisen rokotesatsin, suun kautta meni sokeriliemessä ensimmäinen erä rotavirusrokotetta. Jännityksellä odotamme, tuleeko sivuoireita. Hyvin siedetty tuo kai yleensä on, joten toivomme, että ei. Okko irvisteli litkulle, ei näköjään sokeriliemet vielä erityisemmin nappaa. Hyvä niin.

Unelmanani olisi, ettei Okko saisi tietää karkista ennen kuin vasta sitten aika isona. Tuon unelman tosin varmaankin vesittää se, että Okon isän kanssa tykätään syödä karkkia eikä ne varmaan täysin piilossa pysy kovinkaan pitkään. Ja kai se viimeistään siinä vaiheessa rysähtää, kun Okko menee päivähoitoon. Kyllähän ne muiden lapset karkista tietävät. Mutta voihan sitä silti yrittää. Ei sitä tietysti kaikki ihan aina käytännössä mene niin kuin oli ajatellut. Ja sekin on ihan ok, ei sitä mikään yli-ihminen tarvitse olla, vaikka onkin pienestä ihmisestä kasvatusvastuussa.

Okko on vielä pikkuinen eikä nämä kasvatuskysymykset onneksi vielä ole ihan ajankohtaisia, mutta haastavaa siitä varmasti tulee, kun toisaalta tahtoisi lastaan suojella niin monelta asialta (karkit ei tosiaan ole se huolestuttavin), mutta kuitenkaan ei tahdo kasvattaa toista pumpulissa. Ja sitten vielä ne muiden lapset päivähoidossa ja koulussa on mukana sekoittamassa pakkaa ja kertomassa Okolle omia totuuksiaan. Ei kai sitä voi kuin yrittää parhaansa ja toivoa parasta.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Lapsi kasvaa

Okko 5 päivää
Okko 2 kuukautta


Maanantaina Okko täytti jo kaksi kuukautta. Hurjaa, miten nopeasti aika kuluu! Viimeisen kuukauden aikana Okosta on tullut sosiaalinen hassuttelija. Hän tykkää, kun hänelle juttelee ja parhaansa mukaan hän vastailee. Huomaa, miten hän nauttii saamastaan huomiosta.

Ylläolevissa kuvissa Okko nukkuu sylissäni imetystyynyn päällä (hengailee paraikaa samassa asennossa samassa paikassa). Toisessa kuvassa jalat eivät enää mahtuneet kuvaan. Huomenna käymme neuvolassa ja sitten saadaan tietää tuoreet mitat. Jokohan on mennyt 60cm ja 6kg rikki? Ensimmäinen ehkä, jälkimmäinen ei varmaan ihan. Lisäksi saadaan ensimmäinen rokote. En kovin innolla sitä odota, kun monille siitä on seurannut kitinää ja huonoja öitä ja niitä meillä on kyllä ihan omasta takaakin. Viimekin yönä kolmen jälkeen torkuttiin vain lyhkäisiä pätkiä.

Okko tuntuu löytäneen kätensä. Se tuijottelee niitä, juttelee niille ja laittaa niitä suuhun. Leikkimatolla se huitoo leluja, Okon isän mielestä siitä tulee nyrkkeilijä, kun se niin kovasti niitä huitoo. Ja minun kun piti kasvattaa pojastani puunhalaaja! Ehkä peli ei ole vielä ihan menetetty.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

ensimmäinen matka

Eilen tapahtui Okon ensimmäinen pidempi automatka, kun käytiin koko perheen voimin Kokkolassa pyörähtämässä. Tarkoituksena oli lähteä aamulla yhdeksältä ajelemaan, ja pääsimmekin jo kymmeneltä matkaan vain tunnin myöhässä aiotusta, mikä oli meidän tapauksessa varsin hyvin. Yleensä kun ollaan aina myöhässä, etenkin nyt kun meillä on vauva. Aikataulu oli kuitenkin joustava, joten mitään hirveätä ei tuo tunnin myöhästyminen aiheuttanut.

Matkalla autoon

Niinpä lähdimme köröttelemään kohti Kokkolaa. Matka sujui hyvin, vaikkakin mukava sää vaihtui kamalaan loskasohjoräntäsateeseen Perhossa ja Vetelissä Okolla meni hermot ja piti pitää ruokintatauko. Selvittiin läpi sohjon kuitenkin ja Kokkolan lähestyessä alkoi aurinkokin paistaa.

Nukkuva matkaaja

Isämies oli kuskina

Äiti-ihminen oli vähän liioitellun innostunut

Ennen Perhon räntäsohjokauhua
Kokkolaan saavuttuamme menimme ensin tapaamaan Okon kummitätejä ja Emmiä. Toinen täti napattiin mukaan ja käytiin syömässä ABC:llä, joka oli ainoa paikka auki Kokkolassa pitkänäperjantaina. Okko oli oikein mallikkaasti, killitteli vaan turvakaukalostaan eikä ollenkaan pistänyt pystyyn karjumisshowta, jota itse osasin odotella. Sieltä menimme matkamme pääkohteeseen eli isoisäni luo, hän kun ei ollut vielä lapsenlapsenlastaan ehtinyt tavata. Aika suorastaan riensi ja pari tuntia meni nopeasti. Kotiin lähdettiin ajelemaan viiden jälkeen ja vartin yli kahdeksan oltiin jo kotona. Paluumatkalla pysähdyttiin Perhossa juomahaku- ja imetyspaussilla, Äänekoskella Okkoa alkoi kiukuttaa, mutta pätevä äiti sai sokkona sujautettua tutin suuhun takapenkille ja näinpä autossa ei tarvinnut kuunnella karjumista läheskään niin paljon kuin etukäteen pelkäsin.

Veikko Aatami ja Okko Veikko Väinämö

Isompi käsi ja pienempi käsi
Kotona nukutti
Reissu oli niin kiva, että ehkäpä me tohditaan matkustaa Okon kanssa uudestaankin!

torstai 5. huhtikuuta 2012

söpöydestä ja vauvan vaatettamisesta

video

Yllä on video Okko-vauvan aivastuksesta. Tuitui miten söpöä. Aikuisen aivastus on ällöttävä, eikä kukaan normaali kuvaisi siitä videota. Kuitenkin vauvan aivastus on söpö. Samoin kuin kissanpennun. Aivastavista kissanpennuista löytyy paljon videoita youtubesta.

Lajittelin pari päivää sitten vaatehuoneesta lisää vaatteita Okon lipastoon. Oli kuin shoppailemassa olisi käynyt, vaikka ei tarvinnutkaan mennä vaatehuonetta pidemmälle. Ihanaa saada nyt käyttöön ne suloiset vaatteet, joiden hamstraamisen aloitin jo alkuraskaudesta. Suunnitelmanani tosin oli, että nämä vaatteet olisivat tulleet käyttöön hitusen myöhemmin, kun en osannut ihan ennustaa, että mukula kasvaisi noin nopeasti. Parin kuukauden päästä loppuu vaatteet tätä menoa. Tosin sehän tarkoittaa vain sitä, että sitten niitä saa hankkia lisää. On hyvä pystyä suuntaamaan materialistiset mielihalunsa johonkin tärkeään ja tarpeelliseen.

Vauvanvaatteita löytyy paljon käytettynä ja useimmiten ne ovat vielä hyväkuntoisiakin, etenkin ne pienimmät koot, kun ne eivät montaa kertaa päälle ehdi. Hyvin pieni osa Okon vaatteista on uutena ostettu ja nekin on yleensä alennusmyynnistä löytyneitä aarteita. Kirppikselle lähteminen voi olla vähän vaivalloista, mutta huuto.net on vauvanvaateshoppailijan hyvä ystävä, vaikkakin nykyään monet myyvät myös facebook-kirppiksillä. Facebook-kirppikset ovat kyllä omasta mielestäni varsin kuppaisia ja raivostuttavia (varaan tän mutta en sitten haluakaan ostaa tätä ja hei et sä voi laittaa kuvia seinälle kun tuolla kansiot nillinnillin), joten huutista suosin silti.

Vauvanvaatteissa pidän kirkkaista väreistä ja selkeistä kuvioista. Okolla onkin paljon eläimellisiä vaatteita, löytyy koiria ja elefantteja ja kissoja ja pöllöjä ja pingviinejä ja leijonia, näin muutamia mainitakseni. Erityisemmin en välitä hempeistä väreistä ja Okolta löytyykin vain ihan muutama vaaleansininen vaate. Sen sijaan paljon löytyy kirkkaanpunaista, oranssia, keltaista, vihreää ja ruskeaa. Mielestäni vauvasta ei tarvitse värikoodin avulla pystyä päättelemään lapsen sukupuolta.

Huomenna lähdemme Okon ja Okon isän kanssa käymään Kokkolassa päiväreissulla näyttämässä Okkoa isovaarille ja isomummupuolelle. Samalla reissulla treffataan Okon kummitätejä ja muita ystäviäni. Jännityksellä odotan, miten kolmen tunnin ajomatka menee. Toivottavasti Okko nukkuu koko matkan, niin kuin se yleensä autossa tekee auton liikkuessa (liian pitkät liikennevalot aiheuttavat byy-yy-yyyäää-ÄÄÄÄ-ääniä). Puolimatkassa varmaan pysähdytään tankkaamaan maitoa, mikäli sille on tarvetta, mutta toivon mukaan muuten matka sujuu leppoisasti.

Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille (eli niille kolmelle plus mun äidille)! :)

tiistai 3. huhtikuuta 2012

nukkuminen ja sen vaikeus

Yleensä Okko on aika helppo saada nukkumaan. Se nukahtaa joko rinnalle tai sitteriin tai sitten joskus pienellä hytkytyksellä ja hyräilyllä syliin. Toisinaan täytyy kuitenkin ottaa järeämmät keinot käyttöön, niin kuin tänään. Jostain syystä Okko ei halua nukahtaa, vaikka se on selvästi väsynyt. Nukkumista kivempaa on rääkyä naama punaisena. Niinpä olen tässä juuri äsken viisi kertaa peräkkäin tanssinut ympäri olohuonetta Okko sylissä Don Omarin Danza Kuduron tahtiin. Lapsi sammuu kesken biisin joka kerta, vain herätäkseen hetki sen loppumisen jälkeen kitisemään. Äsken sain Okon siirrettyä sylistä sitteriin ihan unessa, saapa nähdä, tuleeko kohta taas uusi parku. Aikeenani kun olisi siivota kissojen vessat ja tehdä muita tällaisia yleviä kotiaskareita, joita vauva sylissä tai liinassakaan ei oikein viitsisi tehdä.

 

Kitikiti. Narinari. Mikään muu biisi ei muuten toimi. Kokeiltu on. Muiden biisien aikana Okko saattaa olla rääkymättä, mutta silmät ovat apposen ammollaan ja heti musiikin loppuessa huulet menevät mutruun ja ellei ole tarpeeksi nopea vaihtamaan biisiä, pääsee ilmoille kovaääninen byy-yy-yyy-äääääähh. Että semmoiset tuutulaulut meidän perheessä.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

vauvantahtista elämää


Mitäs tölläät?

Näytät vähä hassulta...
Suorastaan hulvattomalta!

 Nykyään puhutaan kovasti lapsentahtisuudesta. Että pitäisi syöttää lasta silloin kun se haluaa syödä ja antaa sen nukkua silloin kun sitä nukuttaa. Meillä oli ollut vauva jo muutaman viikon ennen kuin tajusin, että toteutamme tällaista filosofiaa. Tämä tyyli on tuntunut aikalailla itsestäänselvyydeltä, kun ei mulla ollut käynyt mielessäkään, että voisin päättää, koska tuolla lapsella on nälkä ja koska sitä väsyttää. Ei taitaisi olla toivoakaan saada tuota nukkumaan silloin kun itse haluaisin sen nukkuvan, siitä seuraisi varmasti vain huutamista eikä kenelläkään olisi kivaa. Ruoka sille maistuu kyllä melkeinpä aina kun sitä tarjotaan, ja niinpä sitä tarjotaankin usein. Tästä merkkinä lapselle on kehittynyt hemaisevat makkarat reisiin ja komea kaksoisleuka. Näin ollen iso osa meidän päivästä kuluu sohvalla lapsen ruokaillessa ja minun dataillessa tai telkkaria katsellessa. Ha, voin siis hyvällä omallatunnolla vaan istua sohvalla ja samalla toteuttaa ylevää lapsentahtista kasvatusta :). Kuulostaa hyvältä, eikö vain? Välillä lapsi nukahtaa ruokapöytään ja herättyään jatkaa syöpöttelyä. Vauvapalstoilla puhutaan kovasti siitä, millainen päivärytmi lapsella on. Itselleni moinen rytmikeskustelu on tuntunut aika vieraalta, kun en oikein osaisi sanoa mitään meidän rytmistä. Toki tuolla lapsella jonkinlainen rytmi varmasti on, en vain ole erityisemmin kiinnittänyt huomiota siihen. Aamut menevät yleensä aika samalla kaavalla, illat myöskin, mutta etenkin yöt tuntuvat olevan vähän mitä milloinkin. Joskus herätään syömään vain pari kertaa ja nukahdetaan saman tien ja toisinaan taas valvotaan kahdesta viiteen vailla mitään syytä, ihan riippumatta siitä, mitä päivällä on tapahtunut.

Alkuun kun yritin miettiä, että mitä se semmoinen aikuisentahtisuus sitten olisi vastapainona tälle lapsentahtisuudelle, en oikein onnistunut keksimään mitään. Sitten sain tietää, että joskus muutamakymmenen vuotta sitten jo synnytyssairaalassa ohjeistettiin, että vauvaa saa imettää vain kolmen tunnin välein vartti kerrallaan. Väliajat sitten kuunneltiin nälkäisen lapsen itkua. Toki tästä varmaan jotkut rohkeat poikkesivatkin, mutta onnekaita ollaan, kun eletään nykyajassa ja vastaavasta ohjeistuksesta ollaan luovuttu. Eipä kummakaan, että äitien maito usein ehtyi jo muutaman viikon kuluttua synnytyksestä, kun paras keino ylläpitää maidontuotantoa on lapsentahtinen imetys. Eli siis tämä meidän sohvalla hengailu!

Okko viihtyy muutenkin enimmäkseen sylissä tai ihan vanhempansa välittömässä läheisyydessä. Jonkun mielestä tämä voisi olla huono juttu, kun äitihän (tai isä, mutta no, käytännön syistä meillä se äiti) on sylivauvassa kiinni koko ajan. Ja toki se on toisinaan hieman raskasta, kun joidenkin ihan yksinkertaistenkin askareiden suorittaminen on vauvan kanssa hieman haastavaa, kun vauvaa ei päiväunien ajaksi voi laskea pois käsistään. Okko on kuitenkin ihan pieni vain vähän aikaa, joten olen valmis antamaan melkeinpä kaiken aikani hänelle ja laittamaan muun elämän Pause-tilaan. Ensimmäisinä elinvuosina kuitenkin rakentuu lapsen perusturvallisuus. Toki on tärkeää äidinkin pysyä järjissään ja antaa tilaa myös isän ja lapsen keskinäiselle suhteelle. Niinpä käynkin tässä kevään mittaan yliopistolla yhdellä luentokurssilla ajattelemassa puolentoista tunnin ajan ihan muita kuin vauvajuttuja, jolloin Okko ja isä saavat yhteistä aikaa ja isäkin joutuu selviämään niistä hankalammistakin tilanteista ilman, että voi tuoda kitisevän lapsen minulle.

Toki jokainen perhe löytää omat tapansa toimia ja toisilla vastaava puolimetrisen ihmisen tyrannisointi koko perheen aikataulujen suhteen ei välttämättä toimi, ja ihan ok on sekin. Meille vaan sopii tämmöinen "eletään kuin pellossa"-meininki. Nyt tosin lähdetään poikasen kanssa vaunulenkille, kun se vaikuttaa väsyneeltä ja äidillensä ulkoilma taatusti tekee hyvää. Pienenee silmäpussit. Vähän.