Yleensä Okko on aika helppo saada nukkumaan. Se nukahtaa joko rinnalle tai sitteriin tai sitten joskus pienellä hytkytyksellä ja hyräilyllä syliin. Toisinaan täytyy kuitenkin ottaa järeämmät keinot käyttöön, niin kuin tänään. Jostain syystä Okko ei halua nukahtaa, vaikka se on selvästi väsynyt. Nukkumista kivempaa on rääkyä naama punaisena. Niinpä olen tässä juuri äsken viisi kertaa peräkkäin tanssinut ympäri olohuonetta Okko sylissä Don Omarin Danza Kuduron tahtiin. Lapsi sammuu kesken biisin joka kerta, vain herätäkseen hetki sen loppumisen jälkeen kitisemään. Äsken sain Okon siirrettyä sylistä sitteriin ihan unessa, saapa nähdä, tuleeko kohta taas uusi parku. Aikeenani kun olisi siivota kissojen vessat ja tehdä muita tällaisia yleviä kotiaskareita, joita vauva sylissä tai liinassakaan ei oikein viitsisi tehdä.
Kitikiti. Narinari. Mikään muu biisi ei muuten toimi. Kokeiltu on. Muiden biisien aikana Okko saattaa olla rääkymättä, mutta silmät ovat apposen ammollaan ja heti musiikin loppuessa huulet menevät mutruun ja ellei ole tarpeeksi nopea vaihtamaan biisiä, pääsee ilmoille kovaääninen byy-yy-yyy-äääääähh. Että semmoiset tuutulaulut meidän perheessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti