elonmerkki

Tervehdys! On pidetty hiukan hiljaiseloa Okon syntymäpäivien jälkeen. Okko sai rokotteista kuumeen, sairasti heti perään flunssan ja siitä toivuttuaan elämänsä ensimmäisen oksennustaudin. Pari kulmahammasta tuli kaupan päälle. Toivottavasti olisi tämän talven sairastelukiintiö nyt täysi, tai miksei vaikka keväänkin.

Okko on edelleen varsin valloittava pikkutyyppi. Joka päivä yllätyn, kuinka paljon se jo ymmärtääkin puhetta. Niinpä suurinta huviani onkin testailla sen ymmärrystä kyselemällä, missä on joku lelu tai kissa tai jokin ruumiinosa. Se voitonriemuinen ilme Okon kasvoilla on ihan parasta päivässä, kun se hoksaa, että hei minä ymmärsin, ja konttaa noutamaan pallon tai alkaa läpsyttää itseään päähän.

Kuvia Okosta ei nykyään oikein saa, muuta kuin allaolevan kaltaisia kuvasarjoja. Okko niin tahtoisi kameran itselleen, ettei malta pientäkään hetkeä vaan näyttää söpöltä, vaan ampaisee kameraa kohti heti. Ja kun ei sitä saa syötäväkseen, niin toki siitä seuraa parku.

Okko on kovin taitava kyllä. Hän osaa palikkatornien hajottamisen lisäksi jo itse rakentaa pieniä parin palikan torneja, sitten hän on oppinut taputtamaan ja vilkuttamaan käskystä. Hampaita on 14 kappaletta, enää kuusi jäljellä, woohoo. Okko rakastaa kissoja, kissat rakastavat Okkoa hiukan vähemmän.

OK-vauvasta tuli OK-taapero

Lauantaina oli suuri päivä, nimittäin Okon ensimmäinen syntymäpäivä! Okkoa matkusti juhlistamaan lauma vierailta eri puolelta Suomea. Kiitokset kaikille käyneille! Niin kivaa kuin olikin järjestää lapsen syntymäpäiviä, niin onneksi seuraaviin on vielä se vuosi aikaa, oli se nimittäin aika stressaavaakin.

Niin vaan hujahti se vauvavuosi sitten. Kylläpä tuo Okko silti vielä ihan vauvalta minusta vaikuttaa, tulee varmaan hankalaa opetella kutsumaan sitä ehkä vihdoin jo ihan nimellään eikä usein vaan vauvaksi :D. Melkoinen seikkailu oli tuo ensimmäinen vuosi kyllä, saas nähdä, mitä tämä toinen vuosi tuo sitten tullessaan.

Tämän blogin kohtaloa vähän pohdin, että kannattaako tätä jatkaa nyt enää, kun vauvavuosi on jo ohitse. Vai pitäisikö tästä ehkä tehdä suljettu, vaikka voisin kyllä veikata, että suljettuun blogiin ei tulisi kirjoitettua näinkään usein. Vai pitäisikö perustaa anonyymimpi julkinen blogi, täytyy tätä mietiskellä.


1-vuotias Okko

- painaa 9315g ja on 77,3cm pitkä
- pukeutuu koon 80-86 vaatteisiin, koon 48 hattuihin ja koon 19-22 sukkiin
- hampaita on 12kpl, lisää pukkaa (enää 8 jäljellä ja on kaikki lusittu!)
- etenee konttaamalla ja tukia vasten kävelemällä
- saattaa vahingossa seisoa välillä ilman tukea, tahallaan ei koskaan
- ei osoita mielenkiintoa tai yritystä ilman tukea kävelyyn, ehtiipä tuota myöhemminkin toki
- pomppii polviseisonnassa, etenkin jos äiti rallattelee, että "pomp-pomp-pompututtaa, pomp-pomp-pomp-pomp-pompututtaa"
- hytkyy tukea vasten ja jammailee, jos sanotaan "jammajammajamma"
- kikattaa ääniefekteille
- nostaa kädet ilmaan sängyllä ja heittäytyy mahalleen, aikuisen kuuluu sanoa siinä kohtaa PLÄTS, jos tahtoo kuulla naurua
- on alkanut tavaroiden levittämisen lisäksi myös laittaa tavaroita paikkoihin, harmillista vaan, että paikat valikoituu ihan oudon logiikan mukaan ja keittiön laatikosta saattaapi löytää kännykän, palikan, kaukosäätimen ja legokissan
- ääntelyyn on tullut paljon k-, g- ja ng-äänteitä, loogisesti uusin sanantapainen onkin kakka, joskin ei ole ihan varmaa vielä, sanooko Okko niin huvikseen vai tarkoittaako oikeasti sitä - selvinnee lähiaikoina
- käy edelleen potalla 1-4 kertaa päivässä, ei vielä osaa nousta ja lähteä pois siitä ja tätä käytämme julmasti hyväksi vielä, varsinkin kun yleensä kyllä viihtyy potalla ihan hyvin
- on alkanut uudelleen vierastaa enemmän, tuli huomattua syntymäpäiväjuhlissa
- lempiruokaa on puuro, muita ruokia menee yleensä jokunen lusikallinen
- sormiruokaa menee vaihtelevasti, suurin osa päätyy takaisin pöydälle suussa käytyään
- osaa lusikoida muutaman lusikallisen puuroa lautaselta ihan itse, sen jälkeen alkaa lautasen lusikalla hakkaaminen 
- vaatii usein ruokapöydässä viihdytystä kuten laulamista
- innostuu tiskikoneenluukun aukeamisesta, harmistuu kovasti, kun ei saakaan sinne mennä
- osaa juoda mukista itse, kunhan vähän autetaan, muuten ei pysty vastustamaan kiusausta kääntää muki ylösalaisin
- juo ruuan kanssa vettä tai joskus piimää
- juo rintamaitoa päivästä riippuen 2-10 kertaa päivässä
- nukkuu yhdet päiväunet, jotka kestää tavallisesti tunnin ja vartin
- menee nukkumaan jo klo 19 jälkeen, herää aamulla 6-7 aikaan sekä jokusen kerran yön aikana, heräämisten määrä riippuu hammastilanteesta (niitä on nyt on/off tehty kaksi kuukautta, joten normaalitilasta en oikein osaa sanoa)
- nipistelee ja puree, ei ilkeyttään vaan ilmeisesti ihan vaan uteliaisuuttaan, että mitäs sitten tapahtuu, jos näin teen, ja nauraa räkäisesti, kun nipisteltävä (yleensä äiti) kiljaisee aijaijai
- juttelee paljon, savolaiset sukujuuret näkyvät tässä
- takatukka on alkanut kihartua
- ei tunnu erityisesti välittävän ulkoilusta, on aina kovin totinen, totutellaan silti ja odotellaan kesää, kun ei olisi noita hankalia hanskoja ja muita toppavaatteita hidastamassa ja vaikeuttamassa liikkumista ja asioiden tutkimista
- tykkää leikittää ja silittää kissoja, otteet on vaan hiukan turhan rajut välillä
- on alkanut uusimman äitiintakertumiskauden myötä viihtyä taas kantovälineissä paremmin
- useimmin kuultu asia Okon suusta on TÄH (vähän niin kuin isällänsäkin)
- on oivaltava, herkkä, innostuvainen, touhukas ja ihana :)

Virne

Jaa mää vai?

Päivänsankari

Nuori pianisti

Kyttyräselkä-äiti ja kynttilän puhallus

11 kuukautta ja 12 päivää

Okko täytti yhdeksäs päivä yksitoista kuukautta. Oli tarkoitus tehdä siitäkin koostepostaus, mutta jotenkin se vähän jäi. Ei hirveästi ole tullut mitään uusia taitoja tai juttuja, muistaakseni. Aika syrjitty merkkipäivä muutenkin tuo 11 kuukautta. Lähinnä siitä tulee vaan mieleen, että enää kuukausi 1-vuotissyntymäpäivään eikä se tunnu sellaiselta hienolta kuukausipäivältä niin kuin nuo aikaisemmat. Pian lapseni onkin jo siinä iässä, että ikä lasketaan vuosissa eikä kuukausissa! Hurjaa.

Okolla on nyt meneillään melkoinen isikausi. Saa puolisokin huomata, miten helppoa on saada mitään aikaiseksi, kun pikkutyyppi kaipaa jakamatonta huomiota jatkuvasti. Onneksi kelpaan yleensä minäkin, ainakin silloin kun ollaan kaksin kotona. Nyt kun ollaan siirrytty uuteen vuoteen, alkoi myös lähtölaskenta syksyyn ja yliopistolle paluuseen, päiväni kotiäitinä ovat luetut. Kamalaa ja haikeaa! Yäk, en halua! Onneksi ei tarvitse Okkoa laittaa vielä ulkopuoliselle hoitoon kuitenkaan, vaan vaihdetaan osia puolison kanssa ja hän pääsee vuorostaan kokeilemaan koti-isyyttä.

Okon uusin opittu sana tai sen tapainen on "hätshi" ja se tarkoittaa aivastusta. Okon mielestä aivastava ihminen on jotain hulvattominta ikinä. Ei haittaa, vaikka kyseessä olisi tekoaivastus, se on silti hauskaa. Omillekin aivastuksilleen Okko hekottaa. Kun tekoaivastuksen tai oikean aivastuksen toistaa tarpeeksi monta kertaa (puolisoni on sarja-aivastelija), Okko kikattaa ja toistelee "häthsi!" Viime aikoina Okko on myös oppinut pyytämään ruokapöydässä vettä ("Että!") ja osoittamaan kattolamppua samalla viittoen lamppu, kun häneltä kysytään, missä lamppu on.

Tällaisia on iso osa kuvista nykyään, Okko tahtoisi kameran suuhunsa.

Okko soitteli isin kanssa pianoa

Moi

Pitkät ripset poikasella

Okko sydän Hilda

Olen aiemminkin maininnut Okon rakkaudesta kissoja kohtaan. Okko on jo pari kuukautta yrittänyt vähän niiden kanssa leikkiä, mutta tänään päästiin todistamaan ihan kunnollista huiskashowta. Taisi kyllä ainakin toistaiseksi olla hauskempaa leikittäjällä kuin leikkijällä.

Vuosi 2012 pähkinänkuoressa

Näin vuoden viimeisenä päivänä tuntuu luontevalta katsahtaa hiukan menneisyyteen ja muistella, mitä tänä vuonna oikein onkaan tapahtunut. Omalla kohdallani vuosi oli varsin vauvaisa, ja luonnollistahan se onkin, että uusi perheenjäsen mullistaa arjen ihan täysin. Hyvä vuosi oli tämä 2012, ehdottomasti ehkä jopa paras ikinä. Toki tämä vuosi on ollut ehkäpä myös kaikista väsynein, mutta hyvät puolet onneksi peittoaa huonot.




Tammikuussa odotettiin. Oli tosi kylmä ja olin aika valtava. Liikkuminen sattui ja syöminen oli hankalaa, ah niitä aikoja! :D Synnytystä yritettiin käynnistää jo tammikuun puolivälin jälkeen ja vietin viikon sairaalassa tylsistyen. Vauva oli ultran mukaan olevinaan tosi iso. Cytotecit ei meidän heppuun kuitenkaan tepsineet, ei sitä vaan huvittanut vielä syntyä (eikä minua synnyttää), ja niinpä lähdinkin takaisin kotiin odottelemaan, kun toinen lääkäri ei vauvasta ultralla mitään valtavaa arviota saanutkaan eikä meillä kummallakaan mitään hätää ollut. Melkoinen antikliimaksi se kyllä oli, mutta ne viimeiset raskausviikot oli varmaan silti helpoimmat koko raskaudessa, kaikista kolotuksista huolimatta. Katsottiin Putousta ja kissat oli sähköisiä.

Helmikuussa Okko vihdoin syntyi, yhdeksäs päivä. Leikkuuhommiksihan se synnytys lopulta meni, kun magneettikuvaus paljasti, että ei se sitä perinteistä reittiä mahdu. Harmittaa, mutta minkäs teet. Pääasia kuitenkin, että meille syntyi ihana vauva! Helmikuu menikin aika pitkälti äitiyttä ja imetystä opetellessa ja uutta elämää ihmetellessä. Miksi se huutaa, mikä sitä vaivaa, voi kato miten söpö se on kun se nukkuu.

Maaliskuussa Okko hymyili ensimmäistä kertaa ja nimiäisiä juhlittiin. Olin todella positiivisesti yllättynyt, että niin moni kutsutuista pääsi paikalle! Okko viihtyi paljon sylissä, kantoliinasta oli suuri apu. Pääsin minäkin sohvalta ylös. Alettiin myös enemmän vaunulenkkeillä Okon kanssa, kun hurjat pakkaset oli väistyneet. Okko alkoi jutella äääööö guu. Yhtään ei viihtynyt mahallaan hän, tuli aina raivo. Leikkimatolla huitoi leluja ja kyljelleen heilahteli. Itkua oli vielä paljon, maha vaivasi tai mikä lie.

Huhtikuussa matkustettiin käymään Kokkolassa minun sukulaisteni luona. Okko hienosti nukkui koko matkan. Saatiin Manduca-kantoreppu, joka oli ulkona helpompi kuin liina. Kävin yliopistolla tekemässä yhden luentokurssin ja Okko ja isänsä saivat laatuaikaa yhdessä kerran viikossa muutaman viikon ajan. Virkisti mieltä, olin muutakin kuin ruokinta-automaatti ja syli. Kevätaurinko piristi, vauva-arjen alun kaaos oli historiaa. Okko oppi tarttumaan esineisiin ja minun tukkaani. Kahdeksan kuukautta hiusten repimistä takana siis, kumma kun en ole vielä kalju!

Toukokuussa Okko oli ensimmäistä kertaa kipeänä. Äitienpäiväksi Okko parani, mutta minun vuoroni oli olla flunssassa. Okko osasi nousta kyynärnojaan vatsallaan ja kiepsahti mahalta selälleen muutaman kerran, suurella päällä saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa. Matkustettiin Vammalaan tapaamaan isän puolen isovanhempia. Tuli lämpimät kelit ja Okko lakkasi nukahtamasta vaunuihin, niinpä liikuttiin enimmäkseen kantovälineiden kanssa. Okko alkoi viihtyä lattialla pitkiäkin aikoja, vaikka paljon syliäkin kaipasi. Ensimmäistä kertaa Okko nauroi ja löysi varpaansa.

Kesäkuussa aviopuoliso lähti Savonlinnaan lauleskelemaan ja jäätiin Okon kanssa kaksin pitämään kotia pystyssä kissojen kanssa. Hän kyllä vietti viikonloppuja kotona kuitenkin. Okko oppi kääntymään selältä mahalleen ja alkoi nukkua pidempiä pätkiä öisin. Päiväunien kanssa oli melkoista taistelua. Vietettiin aika leppoisaa kesäelämää, näin jälkikäteen mietittynä oli varsin ihanaa aikaa se. Okosta otettiin ensimmäiset passikuvat

Heinäkuun ehdoton kohokohta oli reissu Espanjan mummulaan. Viisikuinen Okko oli mainiota matkaseuraa, ja Espanjaan olisi voinut jäädä vielä pidemmäksikin aikaa, kun kaikki meni niin hyvin ja kotimaassa säät ei suosineet sitten lainkaan. Loppukuusta Okko alkoi maistella kiinteitä ruokia. Sidoin Okon ensimmäistä kertaa liinalla selkään. Aviopuoliso palasi oopperakomennukseltaan loppukuusta myöskin. Okko oppi liikkumaan kierimistaktiikalla. Ensimmäiset tavut tulivat jokellukseen. Kaksi ensimmäistä hammasta puhkesivat. Olin ensimmäistä (ja toistaiseksi viimeistä...) kertaa ilta-aikaan poissa kotoa.

Elokuussa käytiin Okon kanssa kahdestaan Kokkolasta ja koko perheen voimin Hankasalmella mökillä. Vietettiin kesää perheenä, kun aviopuolisokin oli kotona vaan. Okko täytti puoli vuotta. Nukuttiin ihan uskomattoman huonosti. Okko oppi nousemaan punnerrusasentoon ja yritti ihan hirveästi päästä eteenpäin siinä kuitenkaan vielä onnistumatta. Tästä ne huonot yötkin taisi johtua. Yritin keksiä aihetta gradulle. Ekavauva-kerho alkoi.

Syyskuussa Okolle tuli kolme hammasta lisää ja hän oppi ryömimään. Sen myötä yötkin helpottuivat hetkeksi, mutta sitten hammasshow huononsi ne hirveiksi taas. Ensimmäiset sanat äiti ja tissi tulivat. Graduseminaari alkoi, omalta osaltani varsin aivottomasti. Okko kävi ensimmäistä kertaa kiikkumassa pihalla. Toinen flunssa iski. Automatkustus alkoi olla kamalaa rääkymistä etenkin pimeällä. Aloin laittaa Okon potalle aina ruokailun ja nukkumisen jälkeen.

Lokakuussa hampaita tuli lisää kaksi. Okko otti ensimmäiset konttausaskeleet, mutta eteni silti pääasiassa ryömimällä. Hän nousi seisomaan tukea vasten ja kodin vauvaturvalliseksi muuttaminen alkoi toden teolla. Samalla alkoi myös kops-byääh-vaihe. Uutena sanana tuli k(i)ssssss(a) ja kissaparat eivät saaneet enää olla Okolta hetkeäkään rauhassa. Ensilumi satoi. Keksin gradulle aiheen, Okko lakkasi nukkumasta pitkiä päiväunia. Ensimmäinen pottakakka.

Marraskuussa Okko otti ensimmäiset askeleet tukea vasten. Suuhun ilmestyi vain yksi uusi hammas, yötkin meni varsin hyvin siis. Konttaaminen syrjäytti ryömimisen ja Okon etenemisen pystyi kuulla viereiseenkin huoneeseen iloisesta läps-läps-läps-äänestä. Lisäksi Okko oppi vihdoin istumaan ilman tukea. Eroahdistus oli huipussaan ja omaa tahtoa alkoi ilmetä enenevissä määrin. Alettiin käydä Okon kanssa avoimessa muskarissa.

Joulukuussa Okko vietti elämänsä ensimmäistä joulua, ei kovinkaan yllättävää tämä. Hampaita tuli kaksi lisää, ensimmäiset kulma- ja poskihampaat. Muuten koko kuukausi vietettiin muita poskihampaita tehden, jotka ilmeisesti ensi vuoden puolella vasta puhkeavat. Okko huomasi, että ulkonakin voi kontata ja matkusti ensimmäistä kertaa pulkassa. Riiviövaihe pukkasi päälle toden teolla, Okko keksi, miten kaapit ja laatikot saa auki ja alkoi tyhjätä kirjahyllyn alimmat hyllyt päivittäin. Gradusta en viitsi nyt edes mainita mitään, ehkä se etenee ensi vuonna sitten. Päiväunissa taidetaan olla pysyvästi siirrytty yksiin.


Semmoinen vauvaisa vuosikooste. Ensi vuodelle ei ole tiedossa mitään kovinkaan radikaalia, paitsi että syksyllä vaihdetaan osia aviopuolison kanssa ja hän jää Okkoa hoitamaan kotiin, kun minä menen suorittamaan roikkuvat opettajan pedagogiset aineopinnot yliopistolle. Lisäksi sen gradun olisi hyvä ensi vuoden aikana valmistua. Edes melkein. Okon suhteen ei juuri tavoitteita ole, oletettavasti Okko oppii kävelemään ilman tukea ja ehkä myös juoksemaan sekä uusia sanoja tullee lisää. Muskarissa käymistä jatketaan ja yritetään ehkä saada jotain muutakin säännöllistä menoa viikkoihin. Ja yritän skarpata koko perheen yhteisten ruokailujen järjestämisen suhteen, kun Okkokin pian siirtyy syömään kokonaan samaa ruokaa muiden kanssa.

Okon ensimmäinen joulu

Vuosi sitten jouluna Okko oli vielä sikiö. Okko potkiskeli paljon ja hengaili ihan kiinni kylkiluissa. Sinä jouluna Okko sai kuitenkin jo ensimmäiset lahjansa, pari pehmoeläintä, joista pehmoinen ensipupu on Okon rakkain tai oikeastaan ainoa hyväksymä unilelu. Lisäksi Okko sai maistella lapsiveden kautta kaikenmoisia jouluherkkuja. Olihan Okko siis viime joulunakin jo olemassa, vaikkei meistä kukaan ollut häntä vielä tavannutkaan.

Turpeampi joulumuori

Tänä jouluna Okko sen sijaan mennä viipotti kontaten ja kärryä vasten kävellen ympäri kämppää ja nautti saamastaan huomiosta. Okko maistoi jouluruuista riisipuuroa, porkkana- ja perunalaatikoita, joululimppua sekä suklaakonvehtia. Viimeisintä näistä ei kyllä tarkoituksella annettu Okolle, minä kun olin ajatellut, että Okko saa tuollaisia herkkuja maistella ehkä joskus viisivuotiaana sitten, mutta kissat olivat pudottaneet konvehtirasian pöydältä lattialle ja Okko löysi sen ensin. Google kertoi, että vaikka suklaata ei näille pienille suositella, niin ei sen pitäisi onneksi siihen kuolla. Lahjojakin Okko sai, niitä tuli mukavan maltillinen määrä, kun eihän Okko vielä niin hirmuisesti noita paketteja osannut arvostaa. Kaiken kaikkiaan oli kiva joulu, vaikka nyt tuntuukin, että saa kyllä loppua jo koko joulu ja arkeenpaluu koittaa.

Ensi joulusta tulee varmaan vielä lystikkäämpi, kun sitten Okko jo ymmärtää koko touhusta enemmän. Tässä vielä jouluinen kuvapläjäys.

Piparibeibi

Viime hetken joulumoppaus, selkäkyytiläinen ja idiootin näköinen emohenkilö

Kymmenes hammas tuli joululahjaksi, sen ansiosta sormet menivät suuhun

Kissa ei niin huomiosta nauttinut

Limppu oli sitten hyvää

Tänne se paketti!

Paras lelu oli kuitenkin mummun varpaat

Okko järjestää

Joulupukki toi Okolle pulkan, ja sitä mentiinkin heti joulupäivänä kokeilemaan, kun pakkastakaan ei ollut liikaa.

Vähän veti vakavaksi

Mutta alkoi se hymyilyttääkin

Kiikkumassakin käytiin, se oli kivaa

Hangessa pönötti hän

Hei, täällä voi kontatakin!

Riiviövaihe

Jos meillä oli ennen vähän kaoottista, niin nyt Okon pystyasennossa liikkumisen myötä voi tuon vähän-sanan ainakin pyyhkiä tuosta pois. Okko tyhjentää lipastonlaatikot vaatteista ja kestovaipoista ehkä viisi kertaa päivässä ja järjestää uudelleen kirjat, elokuvat ja levyt levittäen ne pitkin lattioita. Pari päivää sitten siivoilin Okon kanssa ja yritin lajitella tärkeitä papereita erilleen turhista papereista. Okko auttoi levittämällä tärkeät paperit pitkin poikin ja maistamalla paria kirjaston kirjaa. Okko oppi tässä pari päivää sitten myös avaamaan kirjahyllyjen kaapit, ne joihin sen oppiessa ulottumaan korkeammille paikoille survottiin kaikki, minkä ei tarvitsisi joutua Okon käsiin. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää, ja muita latteuksia voisi sanoa tähän. Myös uunin ja astianpesukoneen nappulat ovat löytyneet ja olisivat ihan hirmuisen kiinnostavia. Kissat ovat siirtyneet ruokailemaan ja juomaan vettä pöydälle, sattuneesta syystä.

Kissaparat käy välillä vähän sääliksi, etenkin Turo. Toinen tahtoisi vaan rötvätä, ja sitten pikkuriiviö konttaa hihittäen luo ja yrittää tarttua turkista. Okko on selvästi kissaihminen kyllä, kissat saa sen aina innostumaan. Jos ruoka ei tahdo maistua, auttaa jos lähettyville tulee kissa. Jos on mikä tahansa paha mieli, niin kissa saa sen unohtumaan. Älkää välittäkö keittiönpöydän sotkusta (tai niistä ruokatahroista matossa syöttötuolin lähettyvillä...), vaan keskittykää seuraamaan, millaista kohtelua Turo saa yleensä osakseen:

Välillä sitä oikein pysähtyy miettimään, että mistä sillä riittää energiaa kaikkeen tähän, kun öisin se kuitenkin heräilee varsin tiheästi, kiitos puhkeamassa olevien kulma- ja poskihampaiden sekä lievän joulunuhan. Isoisoäitini aina kyllä sanoi, että nuorena pitää mennä, kun vanhana ei enää jaksa. Harmillista, että eivät ehtineet Okon kanssa tavata, olisivat varmasti tulleet hyvin toimeen.