keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Riiviövaihe

Jos meillä oli ennen vähän kaoottista, niin nyt Okon pystyasennossa liikkumisen myötä voi tuon vähän-sanan ainakin pyyhkiä tuosta pois. Okko tyhjentää lipastonlaatikot vaatteista ja kestovaipoista ehkä viisi kertaa päivässä ja järjestää uudelleen kirjat, elokuvat ja levyt levittäen ne pitkin lattioita. Pari päivää sitten siivoilin Okon kanssa ja yritin lajitella tärkeitä papereita erilleen turhista papereista. Okko auttoi levittämällä tärkeät paperit pitkin poikin ja maistamalla paria kirjaston kirjaa. Okko oppi tässä pari päivää sitten myös avaamaan kirjahyllyjen kaapit, ne joihin sen oppiessa ulottumaan korkeammille paikoille survottiin kaikki, minkä ei tarvitsisi joutua Okon käsiin. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää, ja muita latteuksia voisi sanoa tähän. Myös uunin ja astianpesukoneen nappulat ovat löytyneet ja olisivat ihan hirmuisen kiinnostavia. Kissat ovat siirtyneet ruokailemaan ja juomaan vettä pöydälle, sattuneesta syystä.



Kissaparat käy välillä vähän sääliksi, etenkin Turo. Toinen tahtoisi vaan rötvätä, ja sitten pikkuriiviö konttaa hihittäen luo ja yrittää tarttua turkista. Okko on selvästi kissaihminen kyllä, kissat saa sen aina innostumaan. Jos ruoka ei tahdo maistua, auttaa jos lähettyville tulee kissa. Jos on mikä tahansa paha mieli, niin kissa saa sen unohtumaan. Älkää välittäkö keittiönpöydän sotkusta (tai niistä ruokatahroista matossa syöttötuolin lähettyvillä...), vaan keskittykää seuraamaan, millaista kohtelua Turo saa yleensä osakseen:




Välillä sitä oikein pysähtyy miettimään, että mistä sillä riittää energiaa kaikkeen tähän, kun öisin se kuitenkin heräilee varsin tiheästi, kiitos puhkeamassa olevien kulma- ja poskihampaiden sekä lievän joulunuhan. Isoisoäitini aina kyllä sanoi, että nuorena pitää mennä, kun vanhana ei enää jaksa. Harmillista, että eivät ehtineet Okon kanssa tavata, olisivat varmasti tulleet hyvin toimeen.


3 kommenttia:

  1. Jotenki kyllä näyttää,ettei tuo Turo ihan hirveen harmissaan ole, sehän selvästi oottaa, että Okko ehtii mukaan =)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. http://verkkokauppa.babystyle.fi/products/view/5300/pl
    Nuo "laatikkolukot" toimivat hyvin myös kaapinoviin.

    VastaaPoista