operaatio vauvan sammutus

Tämä on nyt taas tätä samaa nukutusnurinaa, mutta aika pitkälti nukkumisen ja nukkumattomuuden ympärillä meidän elämämme pyörii tällä hetkellä. Öisin nukutaan varsin hyvin *kopkop* kyllä, viime yönä Okko heräsi syömään neljältä ja puoli kahdeksalta (joo, puoli kahdeksalta on meillä vielä yö), mutta päivät kuluu nukutustaistelun merkeissä. Yleensä päivä saattaa mennä ihan mukavasti sinne kello neljän-viiden-kuuden kieppeille ja ilta on sitten sitä huutoa, kun mikään ei kelpaa mitenkään päin, mutta tänään tuo taistelu alkoi jo puolilta päivin. Reilu tunti siinä meni, mutta nyt Okko nukkuu. Varsin vähällä selvittiin tästä siis. On tosi hankala ymmärtää, miten se nukahtaminen voi olla toiselle niin vaikeaa, kun se kuitenkin selvästi on väsynyt. Hieroo silmiään ja haroo korviaan ja joko kikattaa tai karjuu hysteerisenä.

Päiväuninukutuskonsti numero yksi on jumppapallo ja laulu. Samat laulut hitusen pitkästyttää jo (niin minua kuin varmaan naapureitakin), pitäisi opetella uusia. Tämä oli varsin helppo nukutuskeino silloin, kun aikaa kului maksimissaan puoli tuntia. Parin tunnin jumppapallolla hytkyminen meinaan tuntuu selässä aika makoisasti. Yleensä siinä vaiheessa, kun olen aikeissa luovuttaa, että ei tästä mitään tule, Okon silmät alkaakin lupaavasti lupsua kiinni ja siitä hetkestä meneekin enää noin puolitoista laulua kunnon uneen.

Sanovat tämmöisen touhun kuuluvan tähän ikään. Kun maailma on niin jännä ja uutta opitaan jatkuvasti, niin ei millään malttaisi nukkua. Ymmärrettävää, mutta soisin tämän vaiheen silti menevän jo ohitse. Kai se olisi Okollekin mukavampaa nukahtaa heti saman tien eikä volista ja ulista ja kirkua tuntikaupalla. Ja on muuten kuulkaa kiitollinen fiilis se, kun parin tunnin nukutustaistelun jälkeiset unet kestää juuri ja juuri puoli tuntia ja saman touhun voi aloittaa taas alusta, kun ei tuo lapsi puolen tunnin unista virkisty, vaan on yhä väsynyt herättyään. Ollaan taas Okon kanssa kaksin torstaihin saakka, kun arvon aviomies hoilailee Savonlinnassa, joten hitusen helpompia päiviä tänne toivoisin.

Mutta kai se tästä. Pitipäs nyt vaan vähän päästä valittamaan. On tuo nyt ihan hirmuisen suloinen nukkuessaan. Tämä nukkumiskuva on parin päivän takaa:

Viikon päästä lähdetäänkin Okon ensimmäiselle ulkomaan matkalle Espanjan mummulaan!

uusi taito

Vaikka siltä vähän näyttää, niin Okolla ei oikeasti ole selluliittia oikeassa reidessä!

Ihan itse käännyin!

aarre

ai mää vai?

villasukat made by mummu

Eilen odottelin aviomiestä tien laidassa Okko rengasliinassa, kun oltiin haettu minun ja Okon passit poliisilaitokselta ja aviomies oli tällä välin käymässä apteekissa. Tuuli kovasti ja suojasin Okkoa liinan roikkuvalla hännällä tuulelta. Kiedoin sen siihen niin, että se näytti vähän musliminaiselta. Meidät ohitti naishenkilö, joka huokaisi ihastuneena: "Ihana aarre sulla siellä!" Kuiskasin Okolle: "Aarre sinä totisesti olet". Okko tuijotti minua ja kuolasi somasti liinan päälle ja sanoi äh.

Viime yönä Okko heräili parin tunnin välein, kun ajattelin kerrankin fiksusti meneväni sen kanssa nukkumaan vähän aikaisemmin. Yleensä se herää vaan kerran tai pari, jos menen sen kanssa yhden kieppeillä nukkumaan. Kannattaa siis jatkaa kukkumista ehkä.

Se on muuten jännä, että silloin kun lapsensa toivoisi nukkuvan, se aika harvoin nukkuu. Nyt kun meidän pitäisi Okon kanssa lähteä asioille, se tietysti nukkuu. En sitä raaskisi herättääkään, kun se kerrankin nukkuu päiväunia ilman poppaskonsteja, vaikka saisihan se unia jatkettua sitten matkalla. Parhaat päiväunet se nukkuu silloin, kun istun tässä koneella tekemättä mitään järkevää, kun "kohta se kuitenkin herää". Sitten taas jos yritän jotain saada tehtyä sen unien aikana, ne unet katkeavat heti. Aistiikohan se unissaankin, milloin olen tässä lähellä? Luultavasti. Vauvat on fiksuja olioita.

4kk

Tänään Okko täytti neljä kuukautta, eli yhden kolmasosavuoden! Hyvä Okko! Tässä meidän viime päivien meininkejä kuvina. 

kesämies

sain pyydystettyä poikasen liinaan

suorastaan hulvaton tuo isä

päikkäriboi

hirven kuritus

ensimmäinen virallinen kuva

kuolanaama

Näin 4 kuukauden iässä Okko
- nauraa paljon ja ihastuttavasti, etenkin isälleen
- kiljahtelee ihan vaan kiljahtelun ilosta, oma ääni on paras
- on alkanut vähän vierastaa ja säikähdellä
- pelkää yläkerran naapurin sähköporan ääntä
- on hurjan tarkkaavainen pällistelijä
- ei oikein malttaisi nukkua päiväunia
- ei enää nuku vaunuissa, se on vauvojen hommaa
- näyttää usein kieltä ja päristelee kuolaa ympäriinsä
- järsii nyrkkejään ja kaikkea mitä käsiinsä saa
- käyttää pääasiassa koon 68-70 vaatteita, jokuset koon 62 housut on myös vielä käytössä
- näyttää vähän Kim Koskiselta
- herää öisin syömään joko neljältä ja kuudelta tai sitten vasta kuudelta
- kääntyilee molemmille kyljille, mutta ei vielä mene ympäri
- tykkää olla ilman housuja, pahinkin harmitus yleensä poistuu, kun pääsee hoitopöydälle ja housut lähtee pois
- ilmoittaa kovaa ja korkealta, jos väsyttää tai on nälkä
- on pääasiassa varsin hyväntuulinen lapsi
- ...ja maailman ihanin vauva tietysti 

tuutulauluja

Näät, kuinka rannat viljavat
on virtain kahta puolta
ja kylät suuret kansoineen,
mi maasta pitää huolta,
mi tuttu meren myrskyisen
ja hallan hyisen, katehen.
Kas siitä soinnun saa
tää Keski-Pohjanmaa.

Ja urheasti kestäneet
on miehet taiston tulta,
maan eestä henkens´ antaneet,
ja peittänyt tää multa.
Myös sankar´isäin lapset me
maan eestä kaiken annamme.
Kas siitä turvan saa
tää Keski-Pohjanmaa.

Virtaimme juuret juontavat
niin kauas syömmeen Suomen,
ne rannan tuomet, pihlajat
juottavat joka huomen.
Myös kansan juuret maassa on,
sen turva taivaan taattohon.
Kas siitä voiman saa
tää Keski-Pohjanmaa.

Vaikka emme fyysisesti enää asukaan Pohjanmaalla (ja toivottavasti ei ikinä sinne muutetakaan), niin teen Okon jo näin pienenä tietoiseksi keskipohjalaisista juuristaan laulamalla sille Keski-Pohjanmaan maakuntalaulua aina kun yritän saada sitä nukahtamaan. Tätä laulettiin ala-asteella musiikin tunneilla ja nuo sanat ovat syöpyneet mieleeni. Tulee kovin kokkolalainen ja isänmaallinen olo tästä.